aluset

aluset

torstai 30. toukokuuta 2013

Käsityökaupassa Morioneskadulla



Yhtenä päivänä löysin Torreviejasta käsityökaupan, jossa oli pieni valikoima lankojakin. 

Langat ovat siellä espanjalaisen lankakehräämön LanaStopin lankoja.

Ostin kolme kerää Merinovilla/akryyli lankaa ( merinovillaa 52% ja akryylia 48% ) . 100 gramman kerä maksoi 6 euroa . Lanka on tosi mukavan ja pehmoisen tuntoista. Ajattelin että siitä tulisi ihan  hyviä Etiopianuttuja. Ostin  myös kaksi 100 gramman kerää Lanastopin Sur Lankaa, joka on 100% akryylilankaa. Kerä maksoi 4 euroa. Vyyhtinauhassa sanotaan "cottonlike acrylic" mikä tarkoittaa suomeksi puuvillankaltaista akryylia.  Ehkäpä teen niistä  sytomyssyjä. 

Reilun kolmen viikon loman aikana on syntynyt vain kaksi etiopianuttua ja kaksi sytomyssyä. Täällä on niin paljon muuta tekemistä ja katseltavaa, että käsityöt jäävät sivuseikaksi. Bussissakin matkustaessakin olen katsellut mielummin maisemia kuin että olisin neulonut.

 Lomakäsitöiden on hyvä olla helppotekoisia ja sellaisia, jotka kulkevat kätevästi mukana käsilaukussa. Suunnittelin alunperin tekeväni kanavatyötä täällä , mutta se ei ole edistynyt kuin muutaman piston verran.

Tämä nuttu valmistui eilen ja se on jo kuudes tänä vuonna neulomani Etiopianuttu.   


 Lankana Katian Bombay.(100% puuvillla)  ja 3,5, pyöröt. 



Muutama päivä sitten valmistui kuvan sytomyssy Katian Bombaysta.


 Poika on nyt täällä ja se onkin tosi mukavaa.
 

 Eilen vietimme aikaa mm. Vesimyllypuistossa La Matassa Torreviejassa. Puistossa vesiputous ja lampi se  on viihtyisää pinjahavumetsää. 



Tässä kuvassa Pinjamännyn käpy. 


Kohta lähdemme retkelle Elcheen eläinpuisto Rio-Safarille

Mukavaa päivää muillekin!

t. Seijasisko

11 kommenttia:

  1. Ihana lukea lomajuttujasi, täälläkin lämpöä piisannut pohjois-savossa n. 25 astetta, onneksi tuuli on ollut päivisin. Oikein kivaa lomareissua sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Armi.Täälläkin tänään n. 25 ja onneksi tuuleskeli muuten olis ollut liian tukalaa eläinpuistossa.

      Poista
  2. Eihän sitä toki reissussa koko aikaa ehdi käsitöitä tekemään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä.:) . Tosin kyllä se mukava on tuolla puistoissa ja rannalla välillä vähän puikkojakin heiluttaa.:9

      Poista
  3. Mukaavaa lomaa oletkin viettänyt. Ylä otsikkokuvan appelsiinit ovat ihanan kuvaukselliset, namskis....

    VastaaPoista
  4. On teillä varmaan mukavaa ja lämmintä siellä kaukana. Lämmint' on piisannut kyllä täällä Suomessakin. Kivan värinen myssy!!

    VastaaPoista
  5. kiva retki teillä oli Elchen kaupunkiinkin. Ai,että sielläkin on lankakauppa:)Tuo Etiopian nuttu on niin kauniissa väreissä. Selvästi Afrikan värit. Kyllä myssykin on kaunis. Voih,eläinpuistoon. Minäkun rakastan eläinpuistoja!

    VastaaPoista
  6. Kauniit on näkymät puistossakin!
    Kauniit värit nutussa ja myssyssä!

    VastaaPoista
  7. Kerran eräs kiraahvinuorukainen... joku vanha laulu muistui mieleeni tuota kuvaa katsellessa, mutta en muista laulusta sen enempää, säveltä paremminkin, isäni lauloi sitä joskus, kun olin pieni. On siellä paljon näkemistä. Käsitöitäkin on tullut ihan hyvin, eipä sitä tällaisella helteellä oikein sen enempää, kun on muitakin tapahtumia ja katseltavaa. Hyvää lomaa edelleen. Tv. Kerttu

    VastaaPoista
  8. Seijasisko, mukavaa lomaa teille! Oikein saan tuntuman, miltä tuntuisi kesällä sielläpäin, ihanaa!!!

    VastaaPoista
  9. Vietä hauska loma. Niin pitääkin lomakäsityön olla yksinkertainen ja helppo=) Ihana nuttu ja myssy valmistunut ja niin ihania ihania kuvia Espanjasta... Olisinpa minäkin siellä ;)

    VastaaPoista