Siirsin tämän oman lapasohjeen vuodatuksesta tänne.
Aiemmin olen jo suunnittellut Sammakkorinssisukat lapsille ja
aikuisille ja niiden ohje löytyy käsityöblogistani myos blogini
sivuilta vasemmasta alareunasta.
Mallilapanen
on n. 110 cm lapselle. Lapaset ovat muutoin peruslapaset paitsi
kärkikavennukset muotoutuvat sammakon pään malliseksi.
Sukkapuikolla
on aluksi yhteensä 36 silmukkaa, mutta ennen kuvion alkua ykköspuikon
alussa lisäsin yhden silmukan puikolle (silmukat puikoilla siis
10,9,9,9). Silmät ovat Sinooperistä ostetut. Silmänapeista johtuen
suosittelen pesua käsin. Silmät voi myös toki myös kirjailla lapasiin ja
silloin tietenkin vyötteenmukainen pesu! Lankana näissä lapasissa on
SandnessGarnin Gjestalin Janne-lanka joka vastaa Novitan Seitsemän
Veljestä lankaa. Sukkapuikot kokoa 3.5.
Kaavio:
Kuvion
pituus Kruunusta sukan kärkeen on n. 8 cm. Tein kavennukset kaavion
mukaisesti ja 1. ja 3 puikon alussa ylivetämiskavennus ja
2. ja 4. puikon lopussa yhteenneulomiskavennus. Kerroksilla, joissa kavennetaan 2s/ puikko kavennetaan lisäksi keskellä yhteenneulomiskavennus.
Voit myös neuloa joka puikolle aloitukseksi 40 silmukka eli10 silmukkaa/ puikko.. kunhan 2 puikon lopussa muistat kavennat kerran 2 o.yht.. (10,9,10,10).
2. ja 4. puikon lopussa yhteenneulomiskavennus. Kerroksilla, joissa kavennetaan 2s/ puikko kavennetaan lisäksi keskellä yhteenneulomiskavennus.
Voit myös neuloa joka puikolle aloitukseksi 40 silmukka eli10 silmukkaa/ puikko.. kunhan 2 puikon lopussa muistat kavennat kerran 2 o.yht.. (10,9,10,10).
Lapasen
takaosassa neuloin kuvion kohdalle neuloin ruutuneuletta kuten
kuvassa.Halusin käyttää paljon kirkkaita värejä koska lapset tykkäävät
väreistä.
Lopuksi vinkiksi hyvä peruslapasten ohje : http://www.kaspaikka.fi/neulonta/asusteita_vaatteita/lapaset-kiilattomat.html
HUOM: Mallia voi vapaasti käytellä ja muokata PAITSI kaupalliseen tarkoitukseen ohjetta EI saa käyttää ilman kirjallista lupaani. Jos julkaisette esim. blogissanne tekemänne "sammakkolapaset" niin Olisi mukavaa jos lähettäisitte linkin sähköpostiini seijasiskon@gmail.com niin voi laittaa linkin tämän sivun loppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti