aluset

aluset

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Matleenan tekemät "tuplat" ja patalappuja Marimekon tyyliin

Olen ihastellut monet kerrat,  Matleena on esitellyt Lankapirtti-blogissaan tekemiä tuplalapasia. En ole itse vielä rohjennut alkaa opettelemaan mallia ja pyysinkin Matleenaa tekemään  minulle sellaiset. Toimitin hänelle lapasia varten kaksi kerää Nallea ja mielellääni olisin maksanut lapasista, mutta Matleena ei millään halunnut ottaa rahaa vastaan. 

Maanantaina postilaatikossani olivat sitten aivan ihanat ja lämpimät  "tuplat." 

 Kyseessä eivät ole kahdet lapaset, vaan lapaset ovat kaksinkertaiset ja niitä voi käyttää kumminpäin haluaa. Matleena kirjoi toiveeni mukaan lapasiin sitruskuviot ja värit valitsin talvitakkiini sointuvaksi. Tuplalapasten ohje löytyy Lankapirtin sivuilta TÄÄLTÄ . Tykkään näistä tosi paljon. Kiitos Matleena!
 
Koska Matleena ei millään ottanut rahaa vastaan, niin  halusin kuitenkin kiittää häntä muutenkin kuin sanallisesti.

 Matleenan keittiössä (kuva) olen silloin tällöin kahvitellut ja mieleeni sieltä ovat jääneen kauniit Marimekon pöytäliinat. 

  Niin suuntasin Marimekkoon ja valitsi yhden pannulapun, sillä keksin virkata sille pariksi toisen. iden patalappujen pitäisi löytyä Matleenan postilaatikosta tänään.

Neulekone-blogin  Liisa osallistui Facebooksivuillani haasteeseen, jossa lupasin tehdä jotain omin käsin viidelle ensimmäiselle kommentoijalle.­ Kommentoijan piti kopioida haaste omalle seinälleen. 

Teinkin Liisalle patalappuparin samalla systeemillä kuin Matleenalle.
 
 Nyt on taas se aika vuodesta, kun sitä alkaa muistelemaan "miten kaikki oikein kävikään" tammikuun 18. päivänä vuonna 1988. En sentään aio rasittaa teitä synnytyskertomuksillani, mutta laitanpa kuitenkin kuvan suloisesta tyttärestäni viikon vanhana neljännesvuosisata sitten

 Tytär oli pirtsakka ja terve vauva syntyessään- vaikka painoikin vain 2,3 kiloa. 

 Lauantaina tytär ja poika ovat tulossa syömään ja jälkiruuaksi juomme kakkukavit tytön syntymäpäivän kunniaksi. Juuri nyt puikoillani on
 tekeillä pieni synttärilahja tyttärelle

Hyvää Viikonjatkoa!

t. Seijasisko  


19 kommenttia:

  1. Onnea Sadulle! Kivoja patalappuja:)

    VastaaPoista
  2. Hieno idea nuo patalaput, hyvin olet onnistunut alkuperäisen lapun värit toistamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari. Jämälangoille löytyi käyttöä etenkin tuota sinisävyistä lapppua tehdessä.

      Poista
  3. Ihania patalappusuia ja sinulle hauskaa juhlaa lasten kera.

    VastaaPoista
  4. Kivoja patalappuja!
    Oikein hyvää syntymäpäivää teille molemmille! Kyllä ne synnytyspäivät kummasti mieleen jäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Niinpä..se vaan niin maailman mullistava tunteelllinen tapahtuma.

      Poista
  5. Hyvin näyttävät lapaset sopivan takkiin, niin kuin oli tarkoituskin. Mutta wau, minulleko teit noin kivan patalapun. Kiitos kovasti, vaikka en ole vielä olekaan sitä nähnyt. Meillä taitaa olla posti vielä laatikossa, mutta kipaisenpa sinne. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ehdinkin ajattella, eikö teillä katsota postia koko päivänä. ;)

      Poista
  6. Noi Matleenan lapaset on kyllä ihanat - olen niitä hänen blogissaan aiemmin ihaillutkin. Miusta kuvio ei vaan ole sitruuna, vaan rukin lapa.

    Aivan ihania retropatalappuja olet virkannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja livenä ovat vielä ihanammat. Rukinlavoiltakin näyttävät ja sitten toiset sanoo noita kärrynpyöriksi. Tietääköhän kukaan mitähän alkuperäinen malli suunniittelija on ajatellut? Kiva kuvio joka tapauksessa.

      Poista
  7. Kiva idea tehdä Marimekon näköiset patalaput. Hieno tuliainen. Voi mitenkä suloinen pikku vauveli, nyt jo aikuinen.
    Minun vauvani on 3. vuotta vanhempi, iso mies :=) !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Niin on se aika mennyt vaudilla..onneksi kuvan tyttö tuo äidillensä paljon iloa nyt aikuisenakin.

      Poista
  8. Ihanat lapaset! Pakko kurvata seuraavaksi heti sinne Matleenan blokiin tutkailemaan lisää ;)

    VastaaPoista
  9. Hei! Hienot lapaset olet saanut. Kivan näköisiä patalappuja olet virkannut!

    VastaaPoista
  10. Onnittelut suloiselle Sadulle.Olet saanut kauniitit lapaset ja vastalahjaksi olet virkannut kivat patalaput.Mukavaa sunnuntaipäivää.

    VastaaPoista
  11. Kivat patalaput ja lapaset kans. Minullakin on aina vaan tupalapaset suunnitteluasteella... Kerran jo kokeilin tuplatekniikkaa mutta kun edes tavallinen kirjoneule ei tahdo sujua niin... Onnittelut tyttärelle!

    VastaaPoista
  12. Noin se on, kun keksii kaikkea kivaa, kuin nuo patalaput ja osaa vielä tehdä ne. Onnittelut tyttärelle!. tv. Kerttu

    VastaaPoista