aluset

aluset

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Laatulankaa ja maailman paras neuletapaaminen

Minun puuvillalankavarastoni olivat vielä reilu viikko sitten ihan onnettomat, mutta tilanteeseen on tullut mieluinen  muutos.

Viikko sitten  kerroin blogissani  lankaostoksistani Lumoavan Langan loppuunmyynnissä. Suuntasin sinne  lauantaina uudestaan, koska kuulin että puuvillaa on vielä  jäljellä ja loput langat myydään  vähintään 50% alennuksella.

 Niinhän siinä kävi, että ostin  23 kerää ihanaa lankaa. Toimiani ei voi mitenkään sanoa tuhlaukseksi vaan viisaaksi sijoitukseksi tulevaisuuteen. :) Rahaa meni yhteensä 30 euroa. Keskimääräiseksi 50 gramman kerän hinnaksi tuli 1,30. Lisäksi kyse on laatulangoista, jotka innostavat ja joille aivan varmasti on minulla käyttöä. 

Vielä sinne jotakin jäikin - enimmäkseen puuvillalankoja ja joitakin käsityötarvikkeita. Huomenna maanantaina kauppa on tietääkseni viimeisen päivän auki, mutta verkkokaupan kautta voi vielä tehdä ostoksia niin kauan kun myytävää riittää.

  Oulun matkahuollosta hain vielä tilaamani kuusi kerää Novitan Purobatikia eli yksi kutakin Purobatikin  uutuusväriä. Monet akryylilangat ovat huonoja sytomyssylangoiksi, mutta Purobatik on kyllä poikkeus. Lanka on  pehmoista  ja hengittävää eli  ihan oivaa sytomyssylankaa. Lanka raidoituu kivasti ja sopii esimerkiksi hyvin sytomyssyjen  suosikkimallin Bravo-myssyn langaksi. Hintankin on ihan kohtuullinen. Sadan gramman kerän keskihinta on  4,5 euron paikkeilla. 

Tänäiltana olin "maailman mukavimmassa neuletapaamisessa" ja tapaaminen pidettiin maailman parhaimmassa paikassakin eli kotonani.:) Osallistujia oli kaksi. Erittäin hyvä ystäväni ja minä. Ensimmäinen neuletapaamisemme oli marraskuussa, jolloin päätimme, että kerran kuussa tapaamme vuorotellen toistemme luona käsitöiden merkeissä.:)

 Ystäväni virkkasi kaunista liinaa ja minä neuloin sytomyssyä. Samalla vaihdoimme kuulumisia ja kerroimme toisillemme tämänhetkiset  ilot ja huolenaiheet. Ystävyytemme on kestänyt jo 45 vuotta. 1967 joulukuussa  lapsuudenperheeni muutti uuteen kotiin, kerrostaloon Rovaniemen Veitikanharjulle. Ystäväni koti oli samassa talossa ja pian tästä mukavasta naapurin tytöstä tuli  "bestikseni". 

Hyvää alkavaa viikkoa!

t. Seijasisko

12 kommenttia:

  1. Oivoi, nuo Muscatit olis kyllä kelvanneet minullekin, sillä teen apinat nykyään siitä. Kävin kurkkaamassa nettipuodissa, mutta olivat jo loppuneet.
    Ihan kateeksi käy noin pitkä ystävyys. Omat nuoruudenystäväni ovat hävinneet maailman tuuliin.

    VastaaPoista
  2. Oi, mitä lankaostoksia - etkä todellakaan ole tuhlannut, vaan sijoittanut pienellä summalla ;) Ja ihanaa omistaa tuollainen lapsuudenystävä. t. Eija

    VastaaPoista
  3. Ihania lankoja olet hankkinut. Kyllä tuollaiset pitkät kaverisuhteet ovat vaan niin parhaita. Minä ja kaverini olemme syntyneet päivän välein ja asuneet samassa talossa ensimmäiset kahdeksan vuotta (vuodesta 1967)ja edelleen tavatessamme juttu jatkuu siitä mihin se edellisellä kerralla jäi.Se on niin parasta!

    VastaaPoista
  4. Hyviä lankasijoituksia:) Kuulostaa tosi hyvältä neuletapaamiselta.

    VastaaPoista
  5. Ihania lankoja ja noiden uutuus lankojen värit ovat herkullisia. Pitkään kestänyt ystävyys on tosi arvokasta omistaa ja silloin molempien elämää on hyvä keskenään kelata 'päivityksen' merkeissä.

    VastaaPoista
  6. Melkein meinasin sijoittaa itsekin, mutta onneksi nettikauppakin alkaa olla aika tyhjä. Olisi ollut kyllä kiva päästä paikan päälle loppuunmyyntiin, vaikka harmittaakin, että hyvä kauppa lopettaa.

    Ihania tuollaiset pitkät ystävyydet, ja maailman parhaat neuletapaamiset. Meillä täällä kalakukkokaupungissa on kyllä ihan oikeasti maailman parhaat (isot) neuletapaamiset :-D.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kun on ystävä, jonka kanssa saa vaihtaa kuulumiset ja neuloa ym.Mukava kun kerroit blogissasi.Olosuhteiden pakosta minulla tuppaa olemaan vain yhdennaisen neuletapaamisia itseni kanssa päivittäin. Yhteiset neuletapaamiset on ihania ja virkistäviä.

    VastaaPoista
  8. Kauniita lankoja olet ostanut. Ja mukavan kuuloinen neuletapaaminen ollut teillä, kyllä itsellenikin kelpaisi. :) Harmi vaan, ettei kukaan ystävistäni oikein harrasta käsitöitä.

    VastaaPoista
  9. Hyvä sijoitus! :) Ja veikkaanpa, että langat ainakin osaksi muuttuvat tulevaisuudessa toinen toistaan nätimmiksi sytomyssyiksi.

    VastaaPoista
  10. Hieno lankaostos ja neuletapaaminen on varmasti ollut antoisa.

    VastaaPoista
  11. Jopa sait hyvää lankaa ja halvalla. Noista teet varmasti monta ihanaa myssyä.

    VastaaPoista
  12. Kiva idea yhdistää ystävyys ja yhteinen harrastus.

    :) Pirjo

    VastaaPoista