aluset

aluset

lauantai 1. syyskuuta 2012

Terveisiä Tampereelta osa 3

(Tämä on matkakertomukseni 3 osa, jos haluat lukea kertomuksen alusta aikajärjestyksessä klikkaa Osa 1

Keskiviikko aamuna olimme jo puoli yhdeksän aikaan aamiaisella.  Tampereella kun ollaan, niin mustamakkara kuuluu aina hotellin aamiaiselle, muuten aamiainen oli ihan tavanomainen.  

Aamiaisen jälkeen lähdimme kylpylään saunomaan ja uimaan ja porealtaissakin oli mukava köllötellä. Puolenpäivän aikaan luovutimme huoneen ja veimme matkatavarat rautatieasemalle säilöön.
 Rautatieasemalta hyppäsimme Särkäniemeen menevään  Nysseen. (Nysse on leikillinen nimitys bussille Tampereella . Nimi on syntynyt siitä kun bussia odottavilla on tapana sanoa murteella, että "nys se tulee".)
 Tämä kuvan nappasin Särkänniemessä 168 metriä korkean Näsinneulan näkötornin juurella. Hissi nousi  32 sekunnissa tornin huipulle!! Vähän piti nieleskellä, sillä korvat menivät nousussa tukkoon.

Menimme tornin Ravintola Näsinneulaan  ja tilasimme kahvit ja ravintolan jälkiruokalistalta aivan ihanat jäätelo/kinuskikakku-annokset.
 Palvelu oli tosi hyvää. Kahvitkin tarjottiin oikein pannusta.

  Viivyimme kahvilassa vajaan tunnin, jonka aika torni  pyöri  kerran ympäri. Oli kyllä tosi mukavaa bongailla paikkoja, missä olimme käyneet.
 Kuvassa näkyy Tampereen Kylpylähotelli Lapiniemessä, missä mekin yövyimme. Kylpylähän  sijaitsee yli sata vuotta vanhassa puuvillakehräämössä, jossa isoisäni sisko, Aino-tätikin oli nuorena töissä.
Tässä kuvaa tornista  keskustaan päin.
 Tässä kuvaa alaspäin tornin juurelle Särkänniemen  Huvipuistoon. Pari kertaa aiemmin 90-luvulla lasten ollessa pieniä olemme Särkäniemessä vierailleet.  Särkaniemessähän myös Delfinaario, Planetaario ja pienten lasten eläintarha.
 Tässä kuvassa näkyy Amurin asuinalue. Amurin työläismuseokortteli, missä edellisenä päivänä vierailimme,  on alueen keskellä ja jää vähän puiden piiloon. Kuvassa erottuu myös Pyynikin tori, jonka takana Pyynikinharju ja Pyhäjärvi.
Tässä kuvassa on  Pispalanharju ja Pyhäjärveä.
 Lopuksi saimme ihailla komeaa näkymää Näsijärvelle.
Sää oli aika pilvinen ja kirkkaalla säällä olisikin saanut parempia kuvia ja  nähnytkin kauemmas. 
 Ennen junalle lähtöä  nautimme lounaan sata vuotta vanhassa viihtyisässä teatteriravintola Tillikassa. Tillikka on varma valinta, jos haluaa hyvin tehtyä perinteistä ruokaa ja  hyvää palvelua. Ravintolan klassikkoja ovat "Pyttipannu" ja "Paistetut Muikut."  Minä valitsin maittavat lihapullat pippurikastikkeessa, perunamuusin ja salaatin kera. Jälkiruuaksi nautimme kahvit. 


Tillikan kahvikupposen mukana sain suklaakonvehtin ja seuraava kuva sopiikin mainioksi lopetuskuvaksi matkakertomukselleni.
Kiitos Tampere, Kiitos Pirkanmaa.
Oli kyllä mukava reissu.

 Erityiset kiitokset vielä Seijalle hyvästä ja kivasta matkaseurasta ja kiitos myös niille lukijoille,  jotka jaksoitte matkakertomuksen muodossa  "kulkea" matkallamme mukana loppuun asti.

Pirteää Syksyä!

t. Seijasisko

Huom: olethan huomannut, että kuvia klikkaamalla voit nähdä ne halutessasi suurempina.

 Lopuksi vielä linkit matkertomusten aiempiin osiin:


10 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle kun jaksoit kirjoittaa. Minun pitää sanoa jotta oli kiva tutustua Tampereeseen sinun kertomana. Olen usein käynyt siellä teatterissa ja museoissa mutta varsinainen tutustuminen noin perinpohjin ei ole ollut mielessäni.

    VastaaPoista
  2. Oletpa ollut mukavalla reissulla, kiva ko jaoit sen mei muitten kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kiva kierros Tampereella!
    Minäkin olen jokunen vuosi sitten käynyt Tampereella, lenkkeiltiin ystävän kanssa just samoja seutuja, museossa ei käyty, kun taisi olla sunnuntai aamu ja paikka vielä kiinni.

    VastaaPoista
  4. Tuli kaipuu Tampereelle. Siellä lähellä Naistenlahden voimalaitosta ja Tampereen Kylpylää minä asuin melkein kolme vuotta. Ehkä pitäisi itsekin tehdä tuollainen lomareissu ja kiertää kaikki tärkeimmät paikat. Kiitos, kun jaoit reissutunnelmat runsain kuvin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos hyvästä kuva- ja tietopaketista! Oli mukava päästä Näsinneulaan kanssasi. En tiedä uskaltaisinko sinne enää mennäkkään, kun huippaa jo maassakin. Mielenkiintoinen kaupunki, Tampere!

    VastaaPoista
  6. Kiitos matkakertomuksistasi. Mielenkiinnolla luin ja katselin kuvat. Oli niin ihania kuvia kodeista ja esineistä ennenvanhaan. Muistan monet nuo. Ja muistan myös noista kaupan tavaroista erikoisesti Saimaa-aski tupakat. Joita hain isälle pikkutyttönä lähikaupasta. Nykyään ei enää saisi pikkutyttö niitä ostaa, silloin se oli ihan luonnollista. Kaikki koko Tapmereen ympäristö oli mukava katsella selostuksineen. Sinä tunnet aika hyvin Tamperetta.
    Terv. Kerttu

    VastaaPoista
  7. Mukava matkakertomus vaihteeksi kotimaasta! Tykkäsin erityisesti Amurin käsityökuvista. Tapmerekuvista tulee mieleen opiskeluajat ja vähän haikea olo vaikka siitä on jo kakskyt vuotta kulunut...

    VastaaPoista
  8. riituhttp://rulla.vuodatus.net/2. syyskuuta 2012 klo 22.12

    Onpa hauska lukea "kotikaupungista" sinun silmin ja sanoin kerrottuna :). Itse asun Tampereen naapurikunnassa ja Manseenhan sitä mennään kun meiltä kaupungille lähdetään.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kertomuksesta! Tampere on sikäli tuttu paikka, koska kummityttö asuu siellä, mutta noissa nähtävyyksissä en ole koskaan käynyt.

    VastaaPoista