aluset

aluset

perjantai 17. elokuuta 2012

Perhosmyssy ja tärkeää sytomyssyasiaa

Eilen illallla valmistui yksi Perhosmyssy lisää.
 Katsoin kellosta ajan ja aikaa myssyn tekemiseen meni vain kaksi ja puoli tuntia. Musta tää malli on IHANA!Tää myssy ei oo sytomyssy vaan tein tän ihan ittelle.  Lankana tässä on Lumoavasta Langasta ostamani paksuhko puuvillalanka Dropsin Paris. Käytin 3.5 koukkua. Lankaa meni vähän toista kerää.
  Mietin jälkikäteen että valitsinko violetin värin alitajuisesti meidän etupihan orvokeita ajatellen. Väri sopii kyllä hyvin tähän malliin.
 Ohje myssyyn löytyy englanninkielellä TÄÄLTÄ. Lähetin myös mallin  suunnittelijalle USAan  sähköpostia, jotta saisin luvan tehdä mallista suomennoksen, mutta vielä en ole saanut vastausta.
 Kesäinen Rauhantervehdyksen juttu sytomyssyilystä on poikinut useampia lankalahjoituksia-kuvassa viimeisin lahjoitus ja lisääkin lahjoituksia on tulossa lähiaikoina. 
Lämpimät kiitokset lahjoittajille!

 Sytomyssylankaa otamme edelleen mieluusti vastaan.  Syksymmällä aiomme olla yhteydessä mm. Marttoihin  ja eri käsityökerhoihin ja tarjoamme heille ilmaista sytomyssylankaa.
Keskiviikkona sovin "Lumoavan Langan" kauppias Lauran kanssa, että hän jakaa jatkossa lahjoituksina saatuja lankoja yksityisille henkilöille. Veinkin eilen kauniita lankakeriä Lauralle edelleen jaettavaksi. Jos siis haluat ilmaista lankaa sytomyssyjä varten niin poikkea rohkeasti Lauran putiikkiin,joka sijaitsee Oulun keskustassa osoitteessa Albertinkatu 11. Lauran kauppaan voi myös viedä lahjoituslankoja.
   http://lumoavalanka.valmiskauppa.fi
  Kiitos Lauralle taas sujuvasta yhteistyöstä!

Ihana aurinkoinen päivä taas tulossa.
Illalla olemme menossa perheen kesken Jäälinjärven rannalle kuvan maisemiin  saunomaan, uimaan ja grillailemaan.  Ystäväni Nelza otti tämän kauniin kuvan Heinäkuussa.

Mukavaa viikonloppua!

t. Seija

7 kommenttia:

  1. löysin sinut täältä.seurasin jo edellisessä blogissa sinun aikaansaannoksiasi.olet taas ehtinyt ja jaksanut yhteisen asian hyväksi.minäkin tulisin tänne bloggeriin,mutta kun en osaa laittaa sillai sivuja,että ei koko nimeni näkyisi.haluaisin vaan lempinimeäni käyttää,mutta en saa onnistumaan,pah. mutta oikein hyvää alkavaa syksyä Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Jos kommentoi Anonyyminä olisi kiva saada lempinimi loppuun tai sitten sen voi laittaa Nimi/url-osoitekenttään. Url-laatikon kohdalle voi halutessan laittaa vaikka oman blogin osoitteen. Mikähän siinä kiikastaa?? Itse en ole törmännyt ko.ongelemaan? Itse en muistaakseni omaa blogia luodessa edes laittanut koko nimeä mihinkään vaan lempinimeni "Seijasiskon" vaan.

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis perhosmyssy. t. Eija

    VastaaPoista
  4. Hei! Ajattelin esittää syöpäpotilaana pari toivomusta. Olen nuori nainen, eikä kalju mielestäni ole kaunis asia, ei ainakaan näin sairaana, kun ei ole edes kulmakarvoja tai ripsiä. Siksi en haluaisi pipoa, jossa on liian isot reiät, joista kalju paistaa. En myöskään pidä kalottityylisistä pipoista, jotka keikkuvat päälaella ja kalju pään alaosa paistaa takaa. Pipon pitää olla niin syvä, että se peittää kuvitteellisen lyhythiuksisen hiusrajan. Olisi ihanaa saada kaunis, muodikas pipo, esimerkiksi löysä skeittarimallinen. Sellainen, joka ei jo kaukaa huutaisi, että syöpäpotilas se tässä tulee. Tehkää sellaisia pipoja, joista tulee iloiseksi niiden kauneuden vuoksi, en halua jämälankaprojektia päähäni enkä tätimäistä pitsikukkaviritelmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon mielipiteestäsi. Oletko huomannut että blogissani on meneillään Suuri Sytomyssymallikysely? Toivoisin, että kävisit vielä vastaamassa siellä. Siellä on esillä mm. erilaisia sytomyssymalleja, joista voi valita mieleisensä.
      http://seijasisko.blogspot.fi/2012/10/suuri-sytomyssymalli-kysely.html

      Poista