aluset

aluset

maanantai 6. elokuuta 2012

Kesäkuulumisia..

Mies lähti tänään töihin mikä tarkoitti sitä että omakin arki alkoi. 
 Uimahallissa kävin kuntoilemassa tänään tunnin ja nautin sen päälle kunnon löylyistä. Aloin myös merkkailemaan syömisiäni kuukauden tauon jälkeen kalorilaskuri.fi :n . Tavoitteeksi  asetin en sen enempää kuin  10 kilon painopudotuksen Toukokuun loppuun mennessä eli sitten kokonaispainonpudotus  olisi yhteensä jo 21 kiloa.:)
 Eilen  juhlimme mieheni synttäreitä  perheen kesken. Koska paikalla oli myös tyttären belgialainen poikaystävä, niin  tarjosimme suomalaisia herkkuja kuten ruisleipää, ohrarieskaa,  poronkäristystä,  pottumuusia, puolukoita ja leipäjuustoa Oulun torilta ostettujen tuoreiden hillojen kera.
Tyttären lahja salmiakista pitävälle miehelleni  oli  tekemänsä salmiakki/tuorejuusto/valkosuklaakakku. Reseptinkin oli tytär itse "säveltänyt". Kakku oli tosi makoisa ja minusta niin hieno, että piti kuvata tännekin. Se verran selvennykseksi Zerg on lasten antama lempinimi isälleen.
Käsitöissä parhaillaan on kesken Wingspan huivi.
 Valmistuneita töitä ei ole muuta esitellä kuin kuvan pannulaput. Ne vien tuliaisena loppukesästä ystävälleni.
Sinooperissa poikkesin yksi päivä ja en malttanut olla ostamatta kuvan lankoja, kun halvalla sain. Siellä oli kori, jossa oli myynnissä lankoja euron kerä eli rahaa noihin lankoihin meni vain 10 euroa. Väreissä ei ollut juurikaan valinnanvaraa. Mustissa ja harmaissa ja liloissa kerissä on puuvillaa 55% ja 45% akryylia. Ihanan pehmosia etenkin noi tummat kerät ja ei taatusti ainakaan kutise sytomyssyissä. Hapsulanka on 100% polyesteriä.Ihan kivoja lankoja , joista tarkoitus on tehdä sytomyssyjä ja siililapasia.:)
 Oulun torilla on kesänaikana tullut käytyä aika useasti ostamassa marjoja, sieniä  ja tuoreita vihanneksia.
 Muutenkin torilla on mukavaa käydä ja nauttia vaikkapa lettukahvit.
 Tänäkesänä siellä on ollut myös houkuttelevia kirppispöytiä.
Torin kirppikseltä tulikin ostaneeksi  kaksi Finelin pannua keittiötä koristamaan. Keskikokoiseen  Mustikkapannuun mahtuu 1,3 desilitraa kahvia ja pienen suloisen Kehräpannun vetoisuus on vain 8 dl . Pannut ovat aivan kuin uusia vaikka ikää niillä on yli 40 vuotta.Näistä on mukavaa tarjoilla vieraille kahvia.

 Lomailu oli mukavaa, mutta  ihan hyvältä tuntuu olla taas kiinni arjessakin. Kesää on vielä jäljellä siispä nauttikaamme siitä.
 Kuvassa meidän etupihan  Lumihiutalekukka, joka on kukoistanut koko kesän.

Mukavia elokuun päiviä!

 Toivoo Seijasisko

,

11 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Ihania nuot kahvipannut.
    Leipäjuustoa ja lakkahilloa. Nyt tuli kiire kaapille :)

    VastaaPoista
  2. Minunkin mies lähti eilen töihin ja arki alkoi. Sunnuntai-illalla kotiuduimme iki-ihanalta Italian matkalta. Kivoja sinun löytämäsi kannut. Voi ihanaa kun olet onnistunut laihdutuksessasi! Tsemppiä jatkoonkin. Niin ja kiitos tuosta kesäkevennyksestä:)

    VastaaPoista
  3. Ompas hyvä löytö noi kahvipannut.

    VastaaPoista
  4. Mukavia kesäkuulumisia! huivista tulee hieno!

    VastaaPoista
  5. Kivoja kesäkuulumisia! Meillä on arki alkanut jo useampi viikko sitten:(

    VastaaPoista
  6. Voi miten paljon kaikkea ihanaa.
    Nuo kirppislöydöt on ihan huippuja. Meillä ei noin laadukkaita kirppiksiä edes ole.

    VastaaPoista
  7. Kauniin värisiä pannulappuja. En tiennytkään, että Sinooperista saa lankoja...

    VastaaPoista
  8. Enpä muista milloin olisin Oulussa käydessäni käynyt torilla, pitääkin seuraavalla kaupunkireissulla poiketa kun siellä näkyy olevan kaikenlaista kivaa. Onnea painonpudotukseen - hieno saavutus jo nyt ! t. Eija

    VastaaPoista
  9. Wings huivin ohje, mistä löytyy suomenkielisenä?
    Hyvää syksyn jatkoa ja onnea painon pudotukseen :)

    :) Pirjo

    VastaaPoista
  10. Wingspan-huivin ohjeen suomeksi voi ladata Raverlystä: http://www.ravelry.com/patterns/library/wingspan-2

    VastaaPoista