aluset

aluset

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Leppoisaa lomailua, oma harrastushuone ja sytomyssyuutisia..

Viikonlopulla kävimme Kemissä sukuloimassa.
 Ravintola Sataman Tähdessä mukavissa merimaisemissa  nautimme päivälliseksi maukasta perämeren lohta seuranamme anoppini ja miehen veljen tytär.

 Miehen siskon ja lankoni luona yövyimme ja heidän kanssaan olimme  Kesäkissabluesissa. 
 Kuvassa  esiintymisvuorosssa Erja Lyytinen bändeineen. Lyytinen on aivan loistava laulaja ja kitaristi. Hauskaa oli  ja muutenkin oli  kaikinpuolin onnistunut yhden yön reissu.

Miehen lomaa ollaan jatkettu  kotosalla.
Minua ja  luulenpa, että joskus miestänikin on ärsyttänyt  se, että keskeneräiset käsityöni olivat aina levällään olohuoneessa. Ollaankin nyt yhdessä laitettu minulle omaa huonetta harrastuksilleni.:)Enpä muistakkaan, milloin mulla olisi ollu viimeksi oma huone.:).. varmaan joskus silloin kun asuin yksin eli 1980-luvun puolessa.
Huoneessani on minulle niin rakas neulontatuoli, lankakaappi ja uutukaiset lipastot käsityötarvikkeilleni. Sitten  siellä on läppäri, kirjahylly ja pikku telkkarikin. Huone toimii vierashuoneena aina silloin kun saadaan yövieraita. Kuvasta näkyy että taulun paikkoja pitää vielä säätää, mutta muuten alkaa olla valmista. Jeeee..
  Valkoiset lipastot kävin ostamassa tänään Jyskistä. Laatikoihin laitoin tarvikkeita kuten koukut, puikot, sakset ym. Aatu ja Amanda eli  Suden ihanat apinat löysivät paikkansa lipaston päältä
 Kolme laatikkoa olen varannut pienille  keskeneräisille töille siten, että aina yksi keskeneräinen työ/laatikko.:) 

 Jospa nämä laatikostot toimisivat paremmin kuin entinen käsityökoppa, joka pohjalla tahtoivat väliin olla kaikki  koukut, tekeleet ym. sikin sokin. Käsityökopan  pakkaan sitten kun tulee yövieraita ja joudun "evakkoon" olohuoneen puolelle.:)
Sitten vielä  vähän sytomyssyasiaa.
Parinviikon takainen juttu sytomyssyistä Oulun seurakuntalehdessä sai ainakin aikaan pari lankalahjoitusta.
Eilen sain postista paketin Tarulta, joka lähetti sytomyssykeräykseen kolme kerää lankaa ja tekemänsä sytomyssyn.
 Lankakauppa Lumoavaan Lankaankin oli viety mukava kasa lankaa sytomyssyjä varten. Paljon kiitoksia lahjoittajille!

Lankalahjoituksia sytomyssyihin otetaan edelleen vastaan ja ne voi toimittaa  Oulun keskustassa sijaitsevaan käsityökauppa Lumoavaan Lankaan (Albertinkatu 11)  tai tuoda tai lähettää postitse minulle Oulun Talvikankaalle.

Jos vain lankaa olisi tarjolla, niin tarkoituksena on, että  Matleenan kanssa  syksyllä oltaisiin yhteydesssä muutamiin oululaisiin käsityökerhoihin ja toimitettaisiin kerhoille lankaa sytomyssyjä varten. Myös yksityiset henkilöt voivat olla yhteydessä minuun sähköpostitse, jos haluavat ilmaista sytomyssylankaa. Sähköpostiosoitteeni on seijasiskon@gmail.com

Mukavaa kesänjatkoa!

t. Seijasisko

12 kommenttia:

  1. Kiitos, kiitos kun sain taas ilmaista mainosta =)
    Olispa kiva tulla pitkästä aikaa käymään Oulussa, siellä kun on aika paljon sukulaisiani. Vaan mihinkäs noilta kissoilta ja koiralta mihinkään pääse.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa Ouluun ja meilläkin saa käydä kyläilemässä!

    VastaaPoista
  3. Oma käsityöhuone! Ihanaa!
    Nautinnollisia virkkaus- ja neulontahetkiä uudessa huoneessasi.

    VastaaPoista
  4. Nyt olen kyllä vähän kateellinen, oma käsityöhuone!!!! Varmaan meilläkin haluttaisiin siirtää minut ja käsityöt pois olohuoneesta:DD

    VastaaPoista
  5. Wau, hieno oma huone!

    Minä kyllä edelleen tykkään enemmän vuodatuksesta. Siellä saa minusta paremmin säädettyä monia asioita, eikä noita käyttökatkoksia ole kyllä ollut kuin hyvin harvoin. Ja siellä on aina käyttötuki auttamassa. Täällä Bloggerissahan ei taida olla minkäänlaista tukea. Ja näköjään täälläkin tulee aika usein hetkellisiä erroreita. Ja kai roskapostikommentteja tulee täälläkin yhtä paljon, koska täälläkin moni käyttää noita sanavahvistuksia. Minulla ei ole niitä milloinkaan, kun ei minulle ole vuodatuksen puolella roskapostia tullut kuin hyvin vähän. Ainoa oikeastaan, mikä täällä on helpompi, on tuo bannerikuvan laitto. Mainoksetkaan eivät vuodatuksessa haittaa, kun käytän AdBlock plussaa.

    VastaaPoista
  6. Marjut: ..joo oli tuo mies aika innokas auttamaan mua "muuttopuuhissa" :D :D.. nyt meillä on molemmille omat harrastushuoneet ja yhteinen olohuone!!
    Hepsi: Jaa..mulla ei ollu mitään ongelmia bloggerin käytössä..ihan kätevä käytellä.. ..mulle tuli roskapostia siitä huolimatta että oli salasanavahvistukset päällä. Viime joulun aikaan oli huoltokatkoksia tämän tästä ja nythän siellä on kuukauden huoltokatkos!! Ei kiitos enää!! En muuten olisi bloggerissa tuota käyttötukea kaivannu kertaakaan ,mutta vuodatuksessa olin "ylläpitoon" tämän tästä yhteydessä!! ...mutta näähän ihan makuasioita eikä näistä tartte kenenkään mieltänsä pahoittaa!

    VastaaPoista
  7. Näyttääpä kivalta tuo oma huone, langat järjestyksessä omissa laatikoissaan :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Seija Sisko !

    Kyllä todella harmittaa ja suututtaa, ettei edes jaksa ajatella jatkoa :((

    VastaaPoista
  9. Ei, ei, ei pursiseura vaan Ravintola Sataman tähti! :-D

    Ihanan näköinen huone sinulla! :)

    -Susanna

    VastaaPoista
  10. Susanna: Kiitos. Ravintolan nimi on nyt korjattu.

    VastaaPoista