aluset

aluset

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kesäkevennys

       Matleenalta sain mukavan kesäkevennyksen, 
kiitos siitä! 

 Ohjeet annettiin mukaan ja ne ovat seuraavanlaiset:
1.Kiitä tunnustuksen antajaa
2. Anna tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kerro kahdeksan asiaa itsestäsi

Päätin jakaa tämän tunnustuksen sellaisille mukaville blogeille, jotka menettivät kuviansa vuodatuksessa ja osalle heistä kannustaakseni jatkaamaan bloggausta. Osallistuminen ei tietenkään ole pakollista.
 Villannelle
Lellulle (Lellun kädenjälki)
TiiQ:lle (Käsistä Karannut)

31.08.2010 vastasin Seijasiskon neuleblogissani  haasteeseen, jossa piti kertoa seitsemän asiaa itsestäni ja haluankin nostaa saman jutun uudelleen tähän, vaikka joku sen  saattaa jotenkin muistaakin. Kahdeksannen kohdan lisäsin tuohon listaan tänään.

Vietin villin ja vapaan nuoruuden ..
 
1. 1975 olin kielikurssilla Englannissa ja katkaisin  mm. isäntäperheen oven avaimen yrittämällä avata sillä viinipulloa.
2. 1976. Liftasin lukion talvilomaviikon aikana ystäväni kanssa  Rovaniemeltä Helsinkiin edestakaisin (yhteensä laskimme, että matkasimme 26. eri autolla)

 3. 1977 abikesänä olin Ruotsissa Luleåssa kaupassa kesätöissä. Perheessä, jossa asuin oli kesy neitokakadu nimeltään Pedro.
 4. 1978-79 olin Lontoon lähellä Watfordissa yhdeksän kuukautta aupairina kivassa perheessä. Opettelin siellä  mm. ajamaan  autoa vasemmalla puolella tietä.
5. 1981  olin reilaamassa rakkaan ystäväni  Kaikun kanssa pienellä budjetilla . Ehkä hauskin muisto siltä reissulta  on se kun kävimme Italiassa Pisan yliopiston ruokalassa syömässä  erittäin hyvät ruuat erittäin  halvalla  tekeytymällä  olevamme yliopiston ulkomaisia opiskelijoita.
6. 1983 Löin Ainoa laukulla päähän. (sorry, tätä kohtaa ei kaikki  ihan ymmärrä, mutta en vaan malttanut olla tätä tähän laittamatta)
7. 1985 onnekseni rakastuin Roistoon   ja taisin siinä samalla vähän  rauhoittuakin.
8. Olemme edelleen yhdessä ja onnellisia ja 22.8.2012 vietämme hopeahääpäiväämme. 

Kauniita kesäpäiviä! 
t. Seijasisko

9 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta. Tällä hetkellä tuntuu niin sekavalta koko tämä bloggaus, että en jaksa miettiä mitään. Jospa tuon maininnan saan jaettua joskus eteenpäin. eihän se ole aikaan sidottu.
    Eilenillalla, niinkuin jo monta kertaa ennenkin, siirtelin blogikirjoituksiani muistiin. Olin vaan liian hidas siinä suhteessa että juuri olin päässyt siihen vuoteen 2009 siirroissani kun tämä vuodatuksen kämmi sattui. Olisi pitänyt tehdä tämäkin asia vaan nopeammin. Katsotaan miten bloggaamiseni tästä jatkuu.

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun jatkoit tunnustuksen jakamista hyvin valitulle kohderyhmälle! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Seijasisko! Tämä ja kaikki ihanat kommentit kannustavat jatkamaan. Viimeiset 7 riviä pientä ryijyä tehdään ihan kohta. Samalla voin miettiä näitä kahdeksaa juttua:-)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kesäkevennyksestä ja muistamisesta! Minun bloggaamiseni jatkamiseen ei Vuodatuksen ongelmilla ole juuri vaikutusta, enemmän on kyse yleisestä käsityöväsymyksestä ja siihen liittyvästä bloggausähkystä. Minä tein muutaman päivän töitä palauttaakseni kaikki blogikuvat, hullun hommaahan se oli, mutta tykkään itse välillä selailla vanhoja kirjoituksiani ja sinne kuvat kuuluvat. Vielä kun Vuodatus suostuisi näyttämään seurattavien blogien päivitykset, niin muistaisin käydä täälläkin ;-).

    VastaaPoista
  5. Kiitos tunnustuksesta! Minulla on vielä mietintä kesken, miten bloggausta jatkan, mutta kun päätös on tehty, bloggaan tämän. Ja ainahan niitä kahdeksaa juttua voi miettiä kuvia metsästäessään...

    VastaaPoista
  6. Kiitos tunnustuksesta. Iloa päivääsi!
    Tulihan linkityskin opeteltua :) Saas nähdä kuinka opin käyttämään bloggeria. Varmasti ei sen kummempi kuin entinenkään - kunhan nyt ensteks opetellaan. Vuodatukseen en kuitenkaan palaa.

    VastaaPoista
  7. Kiitti käynnistä! Minä yritän palauttaa kuvat paikoilleen jahka jaksan ja ennätän. Se on tämä aika sitä marjastus aikaa.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentista ja tervetuloa-toivotuksista!

    VastaaPoista
  9. Ihana kuva ja mukava oli lukea sinun muisteluita! :)

    -Susanna

    VastaaPoista