aluset

aluset

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Suomisukkaa ja Sisustusta

 Tyttären belgialaiselle poikaystävälle  neuloin Suomisukat.:).
 Lankana on 7-veljestä. Idean sain Novitan Sukkakirjasta. En ole kauhean tyytyväinen Suomenlippu-kirjoneuleeseeni. Olisi pitänyt uskoa ohjetta eli kirjailla Suomenlippu päällekirjontana. Pääasia on kuitenkin, että lahjan saaja tuntui tykkäävän.:) 

Kotiakin on taas vähän sisustettu.:) 
Teneriffalta ostimme yhteistuumin Puerto De La Cruzin taidekaupasta öljyvärimaalauksen kotiimme hintaan 25 Euroa. Keskiviikkona hain taulun taulukehystämö Lauroselta. Kehystys maksoi 78 euroa. Taulun hinnaksi tuli siis yhteensä 103 euroa.
 Taulussa on kaunis Teneriffalainen näkymä Teidelle ja tyypillisiä taloja puuparvekkeineen. Taulu sopii kuin nakutettu meidän makkarin lipaston yläpuolelle. Seuraavalla reissulla aion vielä ostaa lipaston päällle Teneriffalaisen pitsiliiinan.Tykätään tästä kovasti. ♥
 Kuvan eteisen arkku on tosi tarpeellinen huonekalu. Siihen voi vaikka istahtaa solmimaan kengännauhojaan ja arkussa on keräykseen meneviä lehtiä ja palautuspulloja. Vielä kuukausi sitten arkku oli puunvärinen. Nyt se maalattu valkoiseksi ja mukavasti valaiseekin meidän eteistä. 

Arkun maalautin Oulun Kestävän Kehityksen Keskuksessa missä on työttömien nuorten puutyöpaja. Maalaus maksoi tarvikkeineen vain 30 euroa ja olen lopputulokseen tyytyväinen. Aiemmin maalautimme astiakaapin samassa paikassa ja tuosta muodonmuutoksesta kerron vanhassa blogissani TÄÄLLÄ.
Yksi sisutusjuttu eli makuuhuoneemme torkkupeitto on työn alla. Vielä puuttuu monta lappusta, mutta hyvään alkuun on päästy. Tässä ensimmäinen erä lappusia pingottumassa. 
Tänään on kolmastoista ja perjantai ja sehän tietää onnea!;)Mieleen on jäänyt etenkin inssiajo perjantaina 13.elokuuta vuonna 1976. Olin "pompannut" ajokokeessa aiemmin ja jännitinkin ajoa ihan kamalasti mutta kortti tuli. :).Onko muilla muistoja siitä mitä tapahtui perjanataina 13.päivä?:)

Viikonloppu edessä ja tiedossa ainakin liikuntaa,  käsitöiden tekoa ja telkkarin töllöttelyä. Tapaan myös hyvän ystäväni pitkästä aikaa.

Mukavaa Viikonloppua Kaikille!

t.Seijasisko

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen juttu, että kehystys saattaa maksaa enemmän kuin taulu. Minulle kävi niin, kun löysin äidilleni 80-vuotislahjaksi taulun vanhaintavaroidenkaupasta. Taulun kehykset olivat huonot, mutta taulu muuten hyväkuntoinen, joten hommasin siihen uudet kehykset, jotka sitten maksoivatkin töineen kaksinkertaisesti taulun hinnan.

    VastaaPoista
  2. Komiat sukat vävykokelas sai! Hieno tuo taulu,kun se on just niin Teneriffalaista maisemaa aidoimmillaan. Teneriffan pitsiliinat ovatkin hienoja,mutta ne tahtoo olla aika hintavia,käsintehtyjä kun ovat.

    VastaaPoista
  3. Hienot sukat ja varmaan mieluisat.
    En muista enää yhtään kolmattatoistapäivää.... Ilmeisesti mitään järisyttävää ei oo tapahtunu. :D

    VastaaPoista
  4. Marjut: Teneriffalla olis saanut kehyksen varmaan edullisemmin, mutta kuljetus olisi ollut ongelma. Maalaus matkusti Suomeen kätevästi pahvirullan sisällä.
    Kiitos Intsu. Espanjalaiset käsitehdyt pitsiliinat ovat arvokkaita ja en ole oikein raskinut ostaakkaan. Nyt on kuitenkin niin hyvä kayttötarkoitus ja paikka kanarian pitsiliinalle että aion hommata sellaisen.:)
    Kiitos Sartsa. Niin kai se onkin ihan tavallinen perjantai useimmiten. :)

    VastaaPoista
  5. Hienot sukat! :)

    Minulle perjantai 13. päivä on osoittautunut onnen päiväksi. Ehkä tärkein muisto on se, kun olin laittanut nettiin treffi-ilmoituksen, johon ei tullut kovin montaa vastausta ja olin sen melkein jo unohtanutkin. Mutta kun menin perjantaina 13. elokuuta 1999 kurkkaamaan sähköpostin, niin siellä olikin pitkä sähköpostiviesti mieheltä, joka kertoi viestissä melkein koko elämäntarinansa. Reilun viikon päästä tavattiin ja saman vuoden joulukuussa oltiin jo naimisissa. :)

    Kuopusta odottaessani raskausviikkojen laskenta alkoi myös perjantaista 13. huhtikuuta, eli tasan viisi vuotta sitten; onnea sekin päivä siis toi, vaikka se asia varmistui vasta kuukautta myöhemmin, joka oli sunnuntai 13. päivä ja äitienpäivän aamu, oikein hyvä päivä siis saada uutinen siitä, että on tulossa toisen kerran äidiksi. :)

    Ja tämän vuoden tammikuussa paras ystäväni sai neljännen lapsensa perjantaina 13. päivä. :)

    Hyvää viikonloppua sinulle! :)

    VastaaPoista
  6. Mari: Kiitos mukavista "Onnenpäivä"-tarinoista.:)

    VastaaPoista
  7. Hienot on nuo suomisukat. Saatanpa jopa hiukan lainata ideaa ja tehdä tuollaiset lätkäfani-kaverilleni! Voi sitten mm-kisoja katsella komeissa sukissa...

    En muista perjantailta 13. päivä mitään erityisiä tapahtumia. Hassua oli, kun viime perjantaina kauan kasvateltu onnenapila vihdoin avasi ensimmäiset lehtensä!

    VastaaPoista
  8. Kivat sukat! Näköjään sait lankaa mikä pääsi loppumaan :) HYVÄ!

    VastaaPoista