aluset

aluset

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Suuren SytomyssymalliKyselyn Tulokset

Johdanto

 Sytomyssyjen tarve on suuri ja suurin  osa sytomyssyjen tekijöistä on tavallisia käsityön harrastajia. Siksi hyvä sytomyssy on mielestäni suhtkoht helppo ja nopeatekoinen, mutta kuitenkin mukava malliltaan. Valitessani malleja tähän Sytomyssymallikyselyyn pyrin ottamaan jo huomioon nuo edellämainitut kriteerit. 



Kyselyyn tuli yhteensä 78 vastausta, joista oli syövän sairastaneita tai sairastavia 14 henkilöä. Kaikki vastaajat olivat naisia. Alle 45 vuotiaita vastaajista oli 32 henkilöä ja yli 45-vuotiaita oli 44 henkilöä. Syöpää sairastaneita oli alle 45-vuotiaista  5 henkilöä ja yli 45-vuotiaista 9 henkilöä. Kaksi henkilöä ei tosin ilmoittanut ikäänsä ollenkaan.



Pyysin kyselyssä nimeämään suosikkimyssyn ja jos valinta oli vaikea, niin siinä tapauksessa sai nimetä toisenkin myssyn. Muutamat olivat kuitenkin nimenneet monta myssyä. Siinä tapauksessa otin huomioon vain kaksi ensiksi mainittua. Jokainen myssy sain yhden äänen riippumatta siitä oliko myssy ensiksi mainittu vain toiseksi mainittu. Näin yhteenlaskettuja ääniä tuli yhteensä 98. Prosentteja ei viitsi laskea, sillä nehän ovat lähes samat kuin äänimäärät.



Siitä olin  iloinen, että vain kolme vastaajista ei löytänyt ehdolla olevista myssyistä yhtään mieluista ja moni kertoi pitävänsä monestakin ehdolla olevasta myssystä.





Tulokset
 

 Voittaja,  Bravomyssy sai 19  ääntä/98 äänestä. Myssy  sai kuitenkin yli 45-vuotiaiden keskuudessa vain  4 ääntä/44 äänestä mutta  olikin sitten ylivoimaisesti suosituin alle 45-vuotiaiden keskuudessa.


 Moni koki, että kun malli on pitkänmallinen, niin se tuntuu runsaalta ja ikään kuin korvaa hiuksia. Myssyä kehuttiin myös rennoksi, nuorekkaaksi ja muodikkaaksi. Nuori rintasyöpää sairastava nainen totesi, että "mitään en mallissa muuttaisi!" 


 Kakkoseksi tuli Juulian helminauhat 14 äänellä.
Tätä myssyä äänestettiin innokkaasti molemmissa ikäryhmissä ja yli 45-vuotiaiden joukossa se sai eniten eli 8 ääntä. 
 Myssyä kommentoitiin mm. seuraavasti .

"Malli on mukavan lötsö, mutta ei ole ihan perussileää, vaan siinä on jokin juju." "Tässä mallissa on kiva kuvio. " 
" Myssy on mielestäni kaunis ja istuu napakasti päässä-ehkä voisi olla hieman lisää korkeutta" "tykkään palmikoista" "päänmuotoinen "Juulian Helminauhat" olisi minulle parempi."


 Huivihattu sai kolmanneksi eniten eli 13 ääntä. Huivihattua äänestivät  tasaisesti   sekä nuoret että vanhat. Huivihatussa  yhdistyy pipon ja huivin parhaat puolet, pysyy solmimatta hyvin päässä ja antaa silti päänahan hengittää. 


 Huivinmuoto miellytti monia ja huivihattua kehuttiin kauniiksi ja söpöksikin. Yksi henkilö pohdiskeli , että huivihattu  on"hyvännäköinen, ilman että hiukset näkyvät alta" 




 Neljännen sijan saavutti Silopipo 9 äänellä.
Silopiposta tykättiin mm. seuraavista syistä.
  "Kaunis pintakuvio" "Myssyn on yksivärinen, mutta kuitenkin kiinnostavan eläväpintainen neule miellyttää silmääni." "Luonnollisen näköinen myös sisällä pidettäväksi" 


Marilynmyssy ylsi viidenteen sijaan 8. äänellä. Äänet jakautuivat tasaisesti nuorten ja vanhojen kesken. Myssyvalintaa perusteltiin  mm. seuraavasti "yksinkertainen malli, mutta kuitenkin siinä on se "juju" ,  "kivan rento malli", " varmaan mukava käytössä" "Myssyn pitää olla korkea eli sellainen, joka peittää kunnolla pään eikä ole liian tiukka."




 Olivian  perhosmyssy tuli kuudennelle sijalle sai äänistä 7. Vain yksi ääni tuli alle 45-vuotiatten ryhmästä. Myssyä kehuttiin tyylikkääksi, kauniiksi ja peittäväksi.


 Ridgehattu tuli seitsemänneksi ja sai äänistä 5 ääntä. 
  "Lieri  tuo jonkinlaista ryhtiä ja malli miellyttää silmääni."



Trikoopipo tuli jaetulle 8. sijalle 4 äänellä. Myssyä kehuttiin mm. seuraavasti "mukavan, rennon näköinen , peittää hyvin, on ilmava ja on varmaan mielyttävän tuntoinen pitääkin."


Tähdellinen keräsi 4 ääntä . Tämä malli saikin kaikki äänensä yli 45-vuotiailta. Myssä kehuttiin kauniiksi. Joku sanoi, että "Valinta oli helppo, yksi ylitse muiden."


 Isoäidinneliömyssy tuli jaetulle 9. sijalle ja sai 3 ääntä.  Kaikki äänet tulivat yli 45-vuotiailta. "Tykkäsin- hyvät väritkin mallissa." "olen hulluna isoäidinneliöihin"

 Matleenan lierihattu sai myös 3  ääntä. Kaikki äänet tulivat yli 45-vuotiailta.Valintaa perusteltiin seuraavasti  "lierillinen hattu on naisellinen ja kesäinen" ,  "pelkkä pipo pyöreässä päässäni näyttää hassulta." 

 Minttumyssy sai 2 ääntä ja sitä kehuttiin  kauniiksi ja naiselliseksi. Molemmat äänet tulivat yli 45-vuotiailta. Kukkaakin kehuttiin: "kukka pukee myssyn mallia".



  Reikämyssy sain niinikään 2 ääntä ja lisäksi vielä yhdessä kommentissa, jota en ottanut laskuihin mukaan myssyä kehuttiin kauniiksi. Molemmat äänet tulivat yli 45-vuotiailta.Reikämyssyn valinneen 64-vuotiaan syöpää sairastaneen naisen mielestä myssyn pitää olla "mahdollisimman hengittävä" ja häntä miellytti yksinkertainen malli. 




Tähän haluan sanoa, että todellakin toisia hiostaa pitää sisätiloissa myssyä ja siksi haluavat mahdollisimman hengittävän myssyn, mutta  on niitäkin jotka kokevat että päätä palelee ja siksi haluavat lämpöisen myssyn.
 

 Samantyylinen vähemmän reikäisempi Pauliinamyssy sai sekin 2 ääntä. Pauliinamyssy sai yhden äänen alle 45-vuotiaalta ja yhden yli 45-vuotiaalta henkilöltä. Myssyvalintaa perusteltiin mm. seuraavasti "mallissa on sopivasti reikiä ja sopivasti peittävyyttä, ja malli on sellainen, että sitä voisi käyttää sekä nainen että mies.Minun mielestäni tuon näköinen myssy on "ainoa oikea sytomyssy".


 Kukkahattutätimyssy sai  yhden "kakkos"-äänen yli 45 vuotiaalta henkilöltä.  "hauska, mutta ei sitä voi ajatella kuitenkaan jatkuvasti käytettäväksi."
 -itse ajattelen,että myssy on ehkä liiankin hassutteleva. Vaatii huumorintajua ja hieman rohkeutta käyttää tälläista myssyä etenkin kun moni syöpäsairas kokee, ettei halua "näkyä" liikaa. 



 Lippamyssy sai yhden äänen alle 45-vuotiaalta henkilöltä ja seuraavat perustelut: " Myssy miellyttää silmää.Lippa tuo ryhtiä myssyyn. Liika hörhellys ei  miellytä."

Jaques Cousteau myssy sai sekin yhden äänen alle 45-vuotiaalta henkilöltä ja ihanat perustelut: " Minulle tulee tällaisesta myssystä itselleni turvallinen olo, kuin joku pitelisi lohduttavasti päätäni. Lisäksi tässä tulee tuo resori mukavasti pään muotoa hieman muuttamaan."

Charlie-myssy oli ainut, joka ei saanut yhtään ääntä kummaskaan ikäryhmässä.

Kolme viimeksi mainittua myssyä sopivat enemmän miehen päähän ja luulen kyllä, että jos miehet olisivat äänestäneet niin nämä myssyt olisivat saaneet enemmän ääniä. 

Kolme henkilöä ei  nimennyt yhtään myssyä ehdolla olevista.



 Yksi heistä, 60-vuotias nainen mainitsi mielimyssykseen  kuvan "Will I Be Pretty"- myssyn ja perusteli valintaansa seuraavasti "Ulla-neuleen Will I be pretty"-myssy on niin kaunis, että semmoisen minä haluaisin, jos hiukset lähtee. Kuitenkin ilman kukkasta, että koriste ei paina päätä nukkuessa. Myssyn pitää olla myös tarpeeksi syvä, että pysyy päässä joka tilanteessa."
-tämä myssy on ollutkin suosittu sytomyssymalli jo  parisen vuotta. Nyt jälkeenpäin ajattelen , että minun olisi tämä myssy pitänyt laittaa myös ehdolle, sillä tällä kauniilla myssyllä on varmasti  suosijansa.



Nuori nainen, joka oli sairastanut  syövän, valitsi yhden myssyn ehdolla olevista, mutta hän halusi vielä lisäksi laittaa linkkejä mieluisiinsa myssyihin.
 http://www.ravelry.com/patterns/library/regina-2
http://www.ravelry.com/patterns/library/caroline-5
http://www.ravelry.com/patterns/library/butterfly-hat
http://www.ravelry.com/patterns/library/faye-hat


Regina, Faye, Buttefly.
Caroline 
"Hän perusteli valintojaan seuraavasti: "
 Regina ja Caroline siksi, että niissä on Charleston-henkeä ja sopivan syvä pipomalli. Niissä ei kaipaa alta liehuavaa hiusmerta. "Butterfly on kiva syvä malli, jossa on mukava pintakuvio. Milja Uimosen Faye Hat on ihana myös, mutta maksullinen malli Ravelryssä."
 -kauniita myssyjä ja, jos joku näistä malleista innostuu, niin uskon, että varmasti käyttäjiäkin löytyy! Mahdollisesti itsekin kokeilen tehdä joitakin noista.

Kaksi henkilöä ei löytänyt mieleistä myssyä vaan he halusivat kuvailla mielimyssynsä.
"Pitkätukkaisena pitäisin ajatuksesta että mikäli tukka lähtisi, pipossa olisi paljon pieniä "lettejä" jotta voisi tuntea itsensä edelleen ja varsinkin ihmisten ilmoilla pitkätukkaiseksi :) Ja jopa laittaa "tukkapampuloita".
-kiva idea-"lankaperuukki".. mutta ehkä kuuluu samaan kategoriaan kukkahattutätimyssyn kanssa eli vaatii rohkeutta käyttää tälläista myssyä etenkin kun moni syöpäsairas kokee ettei halua "näkyä" liikaa. Tosin, jos tälläinen  myssy siellä sairaalan korissa olisi, niin varmaan senkin joku  ihan mieluusti valitsisi.

Vastikään rintasyöpädiagnoosin saanut nainen kuvaili mielimyssynsä seuraavasti:
 "Haluaisin kirahvikuvioisen myssyn, eli ruskeaa ja keltaista."
  
-vaikea äkkituntumalta toteuttaa, mutta löysin kyllä kirahvikuvioisen kirjoneulehuivin ohjeen TÄÄLTÄ  ja tuota kuviota voisi ehkä käyttää myös kirahvikuvioisessa kirjoneulemyssyssäkin.



Haluan tähän kohtaan sanoa, että jos sairaalan korista ei löydy mieleistä tai ja itse ei osaa tai jaksa tehdä myssyä, niin silloin voi varmaan miettiä olisko  lähipiirissä joku käsityötaitaja, joka voisi toiveen mukaisen myssyn toteuttaa Toki kauppojen hyllyiltäkin voi  monia kivoja sytomyssyiksi sopivia myssyjä löytää.  



Äänten jakautumisesta ikäryhmissä

 Alle 45-vuotiaiden ylivoimainen voittaja oli Bravomyssy. Se sai peräti 15 ääntä eli 46% kaikista alle 45-vuotiaiden äänistä. Alle  45 -vuotiaat antoivat äänensä vain 12 myssylle ja kuusi myssyä sai heiltä 0 ääntä.  

Mikä oli ilahduttavaa niin myssyjen joukosta löytyi myös malleja, joista pitivät paljon sekä nuoret että vanhemmat.
Sellaisia olivat  Huivihattu, Juulian Helminauhat, Silopipo ja Marilynmyssy.



 Yli 45-vuotiaiden äänet jakautuivat aika tasaisesti  ja vain kolme viimeistä miehistä myssyä jäivät ilman ääniä.  Voittaja oli Juulian helminauhat 8 äänellä (18%) ja heti perässä tulivat Huivihattu ja Olivian Perhosmyssy molemmat 7 äänellä. 


Väreistä

Eri värejä valittiin laidasta laitaan. 
 Yksi henkilö valitsi myssyn pelkän värin perusteella:
"Valitsin vadelmanpunaisen myssyn. Mallilla ei mielestäni niin merkitystä vaan värillä, koska on lähellä  ehkä kalvakoitakin kasvoja."
Iloisia ja kirkkaita värejä toivottiin sillä "sairauden aika on raskas, ja pienikin värikkään ilon pilkahdus on suuri asia. "
  Kuitenkin sitten  parin henkilön mielestä väritys saisi olla aika neutraali, koska sairaudesta johtuen he eivät haluaisi "näkyä".
Yksi henkilö mainitsi , että valitsisi myssyn värin aina mielialan mukaan ja siksi myssyjä pitäisi olla useampi 



Pohdintaa

edit 3.1.13.

Olettavaakin oli, että peittävyys, nimenomaan myssyn syvyys, tuli esille aika monessa vastauksessa ja syviä myssyjä  on toivottu OYS:stakin.

Myssyn pitää tietysti myös kaunis. Hiukset ovatkin "naisen kruunu" ja kun ne lähtevät niin kaunista on saatava tilalle. On muistettava, että "kauneus on kuitenkin katsojan silmissä": monenlaisia makuja riittää ja erilaisia makuja on kunnioitettava ja otettava myös huomioon.


Muoti vaikuttaa valintoihin ja muotia on hyvä seurata jatkossakin. Viiden vuoden päästä ei ehkä kukaan käytäkkään enää "löpsöpipoja" vaan jonkin muun muotoinen myssy on muodissa. 



Yksi asia pisti selkeästi silmiini tuloksissa .Seuraavien myssyjen äänimäärät olivat aika pienet: Tähdellinen (4ääntä), Minttumyssy(2ääntä),  Reikämyssy. (2ääntä),Isoäidinneliömyssy(3ääntä) ja Matleenan lierihattu(3ääntä).  Edellämainut myssyt eivät kuitenkaan saaneet yhtään ääntä alle 45-vuotiailta.  Vanhemmalla iällä  sairastetaan kuitenkin eniten syöpää ja olenkin aivan varma siitä että noilla mainitsemillani malleilla on menekkiä juuri ikäihmisten keskuudessa.

Yksikään mies ei  osallistunut kyselyyn -mikä oli ainakin minulle  pettymys. Yritin itse innostaa lähipiirini miehiä vastaamaan kyselyyn, mutta asia ei tuntunut kiinnostavan. Vaikka kaljuus ei ole niin iso ongelma miehille ja muutenkaan sytomyssyt ei heitä niin tunnu kiinnostavan, niin siitäkin huolimatta aion ainakin itse tehdä silloin tällöin miehisenkin myssyn. Uskon kuitenkin, että tosipaikan tullen lämmin pehmoinen myssy ilahduttaa miehenkin mieltä.

 Tämä projekti on ollut antoisa, mutta  työläs ja tuntuukin helpottavalta alkaa vihdoin kirjoittamaan näitä viimeisiä lauseita. 




Kyselyn kommenteissa oli paljon hyviä ajatuksia , joita kaikkia en mitenkään saanut tähän yhteenvetoon mahtumaan. Osa kertoi myös avoimesti ja koskettavasti sairaudestaan. Kysely kommetteineen on toki  edelleen luettavissa  TÄÄLLÄ.

 Tulokset tukivat mielestäni sitä ajatusta, että erilaisia myssyä tarvitaan, koska erilaisia makujakin riittää. Minusta tämän tutkielmani tärkein sanoma onkin : 



          "Annetaan kaikkien kukkien kukkia!"
Sillätavoin uskon, että mahdollisimman moni löytää mieluisensa myssyn sairaalan myssykorista 

Paljon kiitoksia vielä kaikille osallistuneille! 
  
t. Seijasisko

JK: Kaikkien myssyjen kuvat ohjelinkkeineen ja äänimäärineen löytyvät  paremmuusjärjestyksessä Picasasta. Kuvien alle olen laittanut sijoitukset myös ikäryhmissä. 


Kaikki malleihin ohjeet ja muitakin hyviä sytomyssyohjeita  löytyy sivuiltani TÄÄLTÄ 

 

10 kommenttia:

  1. Suuren työn teit kun kartotit myssymallien tarvetta. Toiset mallit on halutumpia kuin toiset, mutta varmasti kaikille myssyille löytyy tarvitsija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, Sude. Osuitkin juuri asian ytimeen. Tuo olisi varmaan ollut parempi loppulause kuin omani!!


      Poista
  2. Hieno tutkimus.
    Se, että meillä on ollut tarjottavana potilaillemme monenlaisia myssyjä on ollut meillekin erittäin hieno asia, sillä se kertoo kunnioituksesta potilaidemme yksilöllisyyttä kohtaan - ettei heidän tarvitsisi tuntea olevansa missään vain nimettömiä osia massasta tai palasia liukuhihnalla vaan oikeita, erilaisia ja suurenmoisia ihmisiä.

    Kiitän lämpimästi sytostaattihoitotiimien ja syöpäpotilaiden puolesta kaikkia sytomyssyjen tekemiseen tavalla tai toisella osallistuneita hienosta työstä ja toivotan lämmintä joulunaikaa ja toivorikasta uutta vuotta!

    Taina Turpeenniemi-Hujanen
    kliinisen syöpätautiopin prof. Oulun Yliopisto
    Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys, pj

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! On ollut mahtavaa tehdä sytomyssytyötä jo lähes kolmen vuoden ajan, etenkin kun OYS taholta tuki on ollut aina 100%. Hyvää Jouluaaikaa ja Uutta Vuotta! t.Seijasisko

      Poista
  3. Hyvä, hyvä, nyt sait tämän valmiiksi suuren työn jälkeen. :) Minä kiitän sinua tämän kyselyn teosta ja Taina Turpeenniemi-Hujasta niin saamastamme tuesta kuin myös taas lämpimistä kiitoksista! Välitän hänen kiitoksensa myös oman blogini kautta, jotta ne päätyisivät mahdollisimman monelle, joille ne kuuluvat.

    VastaaPoista
  4. Suuren ja mahtavan homman teit tämän kyselyn kanssa! Minäkin uskon, että jokaiselle myssylle löytyy ottajansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hepsi. OYS:n syöpäpolin osastonhoitakin sanoi minulle viime keväänä, että kaikki myssyt ovat siellä käyneet kauppansa-joitakin pieniä kokoja on vain viety lastenosastolle.

      Poista
  5. Olipa kattavaa. Mukava kuulla, että kaikenlaisia myssyjä menee. Olen ite ainakin sellanen tekijä, että kaipaan aina jotain uutta haastetta käsitöihin. Samaa ei jaksa useaa tehdä. Ei kun uudelle vuodelle jatkamaan.

    VastaaPoista
  6. Minä vastasin kyselyyn aika loppuvaiheessa. Mietin kauan niitä malleja ja oli todella vaikea valita näistä sitä parasta! Olisin mielelläni antanut äänen melkein jokaiselle myssylle, jos se olisi ollut mahdollista. Kiitos teille ahkerille puuhanaisille, jotka olette vuodesta toiseen jaksaneet pitää tätä tärkeää asiaa vireillä. Hyvää vuoden viimeistä päivää ja oikein onnellista tulevaa vuotta 2013!!
    T. Martta

    VastaaPoista