aluset

aluset

torstai 6. joulukuuta 2012

Arvonnan tulos ja Hyvää Itsenäisyyspäivää!

SuureenSytomyssymalliKyselyyn tuli yhteensä 79 vastausta. (huom. otin huomioon myös pari vastausta, jotka oli laitettu toisen postauksen kommentteihin). Minusta luku on komea ja uskon, että tulos on myös suuntaa antava sille millaisia myssyjä kaivataan.

 Arvontakin on nyt suoritettu ja kuvan palkinnon voitti  Leena Lehdellään blogista.

 Onnea Leenalle ja paljon kiitoksia kaikille osallistujille! Kyselystä teen yhteenvedon vielä joulukuun aikana.

Sain tänään niin  kannustavan ja mukavan kommentin blogiini, ja  haluan jakaa sen kaikkien kanssa, jotka ovat tehneet tavalla tai toisella  työtä sytomyssyilyn eteen. 
Olkaapa hyvät:
"Muori Oulusta nappasi myssyn mukaansa ja tuli siitä hurjan onnelliseksi. Teette kaunista ja hyvää työtä. Saatte hymyn pilkahtamaan väsyneen kasvoille. Iso kiitos!"
 
 Lopuksi "10 kuvaa kesään" -haasteen kolmas kuva eli näkymä musiikkihuoneemme ikkunasta tänään.

 Ilma on kirkas ja tyyni, mutta pakkasta on peräti -20 astetta. Suomenlippu on salossa itsenäisyyspäivän kunniaksi. 
Haasteen kaikki kuvat ovat katsottavissa TÄÄLTÄ.

Hyvää Itsenäisyyspäivää Kaikille!
 
t. Seijasisko

4 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin!

    Kiva, kun jaoit tuon ihanan kommentin meille muillekin! :)

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää Sinullekin!

    VastaaPoista