aluset

aluset

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kevätarvonta

Vuodenvaihteessa muutin blogini vuodatuksesta Bloggeriin. Olenkin viihtynyt loistavasti Bloggerin puolella. 

Ainut mikä ihmetyttää on se, että kävijämäärät ovat vähentyneet roimasti uuden blogini myötä. Selvästi myös kommenttien määrä on vähentynyt. Päätinkin mainostaa blogiani järjestämällä kevätarvonnan. Samalla saan vähän tietoa siitä ketä blogissani vierailee. 

Tulen suorittamaan kaksi arvontaa.

Palkintovaihtoehto 1
Hyvää sukkalankaa lankakaappini kätköistä.

Palkintovaihtoehto 2
Eeron patalaput voittajan väritoiveen mukaisesti.
   Arvon molemmat palkinnot siten, että 1. ja 2. palkinnon valinneiden kesken teen omat arvonnat.

Edit klo 15.00: 
 HUOM:
lukekaa tarkasti SÄÄNNÖT :

1.Kommentoi jotakin mukavaa, niin olet mukana yhdellä arvalla. 
2.Jos olet blogini vakituinen lukija =  käyt vähintään viikottain lukemassa blogini niin olet mukana kahdella arvalla.
3.Jos sinulla on oma blogi ja mainostat siellä tätä arvontaani saat vielä yhden arvan lisää.
Tätä nappia voi käyttää mainoksessa.

4.Laita kommenttiin oletko mukana yhdellä, kahdella vai kolmella arvalla. 

5.Kerro myös kumman palkinnon haluaisit.

6.Laita linkki profiliisi tai blogiisi. Siten osaan ottaa yhteyttä mahdollisen voiton sattuessa Sinulle. Jos sinulla ei ole  profiilia tai blogia, niin muista laittaa nimimerkkisi kommenttiin ja mahdollisen voiton sattuessa odotan yhteydenottoasi ja jos sitä ei viikkoon kuulu, niin suoritan uuden arvonnan.

 7.Osallistumisaika päättyy Vapunaattona 30.4.  kello 12.00, jonka jälkeen suoritan arvonnat. 
 Tässä kisan virallinen valvoja työpöydälläni viihtyvä "Nallu" toivottaa onnea arvontaan!
Mukavia kevätpäiviä!


t. Seijasisko

117 kommenttia:

  1. Löysin tänne Virveriikan blogin kautta ja yhdellä arvalla yritän sukkalankoja.

    Huom! Vappuaatto on 30. päivä, kun tässä kuussa ei ole enempää päiviä :)

    VastaaPoista
  2. En kyllä ymmärrä , miten kävijämäärät on voinut laskea, koska blogisi on parhain käsityöblogeista joita luen :) Olen siis vakituinen lukija. ja mainostan arvontaa blogissani Eli mukana arvonnassa kolmella arvalla.:) 1 palkinto kiinnostaa, mutta molemmat käy. http://sydammellakasityot.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Hyvä Aikku kun huomasit tuon päivämäärän. Se on nyt oikaistu.
    Essis: Kiitos paljon!!mutta niin se vaan on.

    VastaaPoista
  4. Kun ei pääse läpi helposti tuon todistuksen kanssa, olen yrittänyt muutamia kertoja, mutta ei onnistu. Luulen, että se on yksi syy kommentointien vähenemiseen. Käyn täällä ainakin viikottain ja nyt viimeisiinkin postauksiin yritin lähettää kommenttia, niin en päässyt. Hyvää jatkoa blogillesi, mutta voiko tuota helpottaa jotenkin. Terv. Kerttu

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kerttu palautteesta. Vaihdoin kommenttilootan ponnahdusikkunaan ja jätin pois sanavahvistukset. Jos alkaa tulemaan komemnteihin roskapostia niin sitten pitää kyllä laittaa sanavahvistus takaisin.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Minä käyn täällä aina, kun blogisi päivittyy (google readerin kautta) eli olen mukana kahdella arvalla. Sukkalangat houkuttelevat kovasti, vaikka peukku juuri nyt onkin lastoitettu. Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  8. Hei! Olen vakituinen vierailija blogissasi, kiva käydä katsomassa millaisia ideoita olet toteuttanut ja käsityösi ovat tosi kivoja:)Olen mukana kahdella arvalla. Erja

    VastaaPoista
  9. Kyllä vakituiset löytävät tännekin, kun vähän mainostat, että olet muuttanut:) Ja siitä sitten lisääntyy muutkin kävijät, näin uskon. Yritin linkittää tuo sinun napin, vaan en osannutkaan:(

    VastaaPoista
  10. Taina: Vanhan blogini viimeisessä postauksessa on linkki tänne-luulisi sitä tietä löytyvän!

    Tallenna napinkuva kuvatiedostoihisi ja siirrä se sitten vaikkapa blogiisi sivulaatikkoon. Linkitä nappiin tämä sivu http://seijasisko.blogspot.com/2012/04/kevatarvonta.html

    VastaaPoista
  11. HUOM: Taina ja Erja kumpi palkinto kiinnostaa!!??

    VastaaPoista
  12. Hei.
    Kiva lukea ja nähdä sinun käsitöitäsi =0)
    Käyn aina blogissasi kun päivittyy =0)
    Linkitin arvontasi blogiini.
    Olen mukana kolmella arvalla.
    Jos onni suosii niin langat olisi mieluisia.
    Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
  13. Pikaisesti osallistun nyt arvontaan kolmella arvalla lankoja tavoittelemaan, tosin nuo patalaputkin on aivan ihania.
    Täällä on aina ihanaa käydä lueskelemassa ja lukijahan jo olenkin.

    Illalla kotiin tullessa laitan tuon linkin omaan blogiini.

    VastaaPoista
  14. Minä seurailen säännöllisesti, kun olen laittanut Vuodatukseen seurantaan ja pidän niin käsitöistäsi kuin matkakertomuksistasikin. Arvonnan tosin taidan jättää väliin, en ole oikein kirjavien lankojen ystävä ja vaikka patalaput ovat todella kauniit, en osaa käyttää muuta kuin patakintaita :-).

    VastaaPoista
  15. Osallistun kolmella ja lankoja lähden yrittämään.

    VastaaPoista
  16. Seurailen säännöllisesti silloin kun blogisi päivittyy, harvoin kyllä ehtii kommentoimaan mitään. Ja nappailempa mukaan myös mainoksen, joten kolmella arvalla mukana. Ja toiveissa hienot patalaput. =)

    VastaaPoista
  17. Hei Seija-Sisko olinko minä mukana siinä arvonnassa. Haluan ne sukkalangat, jos sattuu, että onni potkii. Kiitos, on tämä nyt jo helpompaa kommentoida, mutta jos on sitä roskapostia tulossa, niin ilman muuta teet niinkuin pitää siinä tilanteessa. Terv. Kerttu

    VastaaPoista
  18. Mukavaa voisi olla vaikka se, että tänään olin pyöräilemässä varmaankin ensimmäistä kertaa noin 5:n vuoteen! Löysin tänne Käsintehtyä blogin kautta. Ja vierailin aina silloin tällöin vuodatuksen blogissasi, jossa oli aina hauskaa luettavaa =) Mutta nyt osallistun arvontaan kahdella arvalla, mainos on blogini sivupalkissa. Tavoittelen palkintoa nro 1

    VastaaPoista
  19. Kevätarvontasi kuulostaa oikein mukavalta! Luen blogiasi Google Readerin kautta. Olen kahdella arvalla mukana ja sukkalangat ovat valintani, jos onni suosii.

    VastaaPoista
  20. Kyllähän minä täällä käyn aina kun käyn lukemassa Blogilistan päivittyneet suosikit, mutta en ehkä ihan viikottain, yksi arpa riittää siis... sukkalankoja tarvitsee aina...

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukaan. Olet listallani.
    Mieleni tekisi lankoja, mutta juuri eilen siivosin lankalaatikoita; eli ei yhtään uutta lankaa ennenkuin muutama laatikko on tyhjä. Siis tavoittelen kauniita patalappujasi.

    VastaaPoista
  22. Tuota vanhaa blogiasi olen käynyt aikaisemmin ahkerasti lukemassa, mutta tämä uusi on ollut hukassa. Nytpä löytyi (tulin virveriikan blogin kautta) joten pistänpä heti osoitteen talteen.

    Pari vuotta sitten löysin blogisi kautta sytomyssyt. Lahjoitin silloin lankaa ja tein itsekin muutaman myssyn. Se mukava asia on, että innostuin asiaan uudelleen (kardemumman talon ansiosta) ja minulla on jo seitsemäs myssy valmistumassa :)

    Olen mukana yhdellä arvalla ja jos onni suosii, valitsen sukkalangat. terveisin Eija

    VastaaPoista
  23. Minäkin haluan mukaan arvontaan tavoittelemaan noita ihanan värisiä lankoja. Ja kolmella arvalla. :)

    VastaaPoista
  24. Hyppään mukaan arvontaan, yhdellä arvalla, sukkalankoja tavoitellen. :)
    Vieläkö blogisi postaukset päivittyvät blogilistalle? Muistan löytäneeni tänne usein blogilistan kautta, mutta nyt siirryttyäsi bloggeriin, ei ole enää päivityksiä tullut vastaan.

    VastaaPoista
  25. Hei,

    Kayn katsomassa blogiasia saannollisesti. Seka kasityot ja matkakertomuksesi ovat kivoja. Olen mukana 2 arvalla. Sukkalangat kiinnostavat. Vaikka itse asun lampimassa, kudon sukkia Suomessa asuvalle perheelleni ja omalle porukalle unisukiksi.

    VastaaPoista
  26. Kevätarvonta ilahduttaa sateen ja kuran keskellä. Yhdellä arvalla osallistun lankojen arvontaan. t.lv

    VastaaPoista
  27. Hei osallistun kahdella arvalla patalaput ovat kauniit, pidän kovasti blogistasi ja kurkistelen tänne päivittäin, josko olisit jotain kirjoitellut, tosin olen kovin laiska kommentoimaan sori. Myös matkakertomusesi ovat mukavia. t.tuulikki

    VastaaPoista
  28. Minä käyn viikoittain katsomassa blogisi. Ja ihan sen takia, kun sitä on mukava lukea. Tulee hyvä mieli itsellekkin sinun juttujesi ja kauniiden käsitöiden jälkeen:) Neulojahulluna sitä 1 tavoittelen ja kahdella arvalla...

    VastaaPoista
  29. hei! Olen ollut vakiovieras jo usean vuoden ajan. Kommentoitua tulee vaan luvattoman vähän. Jos onni potkaisee, niin potkaiskoon langoilla. Mukana siis kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  30. Olipa päässyt blogisi putoamaan pois seurattavien listalta (bloglovin) muuton myötä. Nyt on lisätty takaisin listalle. Täällä on mukava aina vierailla.
    Kahdella arvalla siis mukana ykköspalkintovaihtoehdon arvonnassa.

    VastaaPoista
  31. HUOM:edelleen kuulutan Tainaa ja Erjaa kumpaan arvontaan osallistut Lanka vai patalappu-arvontaan!!??

    Tiina: Seijasiskon käsityblogi löytyy blogilistata.

    Ihan kaikille kiitoksia mukavista kommenteista!!:)

    VastaaPoista
  32. Minä ainakin luen blogia ihan anonyymisti, kun en blogger-profiilia ole koskaan tullut tehneeksi. Löydyt kuitenkin kirjanmerkeistäni, ja päivittäin tulee käytyä kaikki blogit päivitysten varalta tarkistamassa. Teet kauniita käsitöitä ja tunnut ihanan positiiviselta ihmiseltä!

    Olen siis mukana kahdella arvalla (jos anonyymit lukijat kahteen arpaan kelpuutetaan :) ) ja kovasti tykkäisin noista langoista!

    Oma blogini keskittyy enemmänkin koirajuttuihin, joskus harvakseltaan tulee käsitöitä siellä esiteltyä. Lähinnä koira-aiheisia neki...

    VastaaPoista
  33. Tunnustan kuuluvani niihin blogilukijoihin, jotka harvoin kommentoi, vaikka kuinka olisi iloissaan, mielissään, inspiroitunut tai vähän ärsyyntynyt blogitekstistä. Täytyy yrittää parantaa tapojaan tässä suhteessa.
    Osallistun yhdellä arvalla lankojen arvontaan. Patalaput ovat huikean kauniit, mutta sain juuri itse valmiiksi isohkon nipun patalappuja.

    VastaaPoista
  34. Mukana kivassa arvonnassa. Vierailen blogissasi useammankin kerran viikossa eli olisinko mukana kahdella arvalla.
    Oletko tarkistanut, onko blogilistalla blogisi uusi osoite?

    VastaaPoista
  35. Kyllähän minä täällä käyn aina kun käyn lukemassa Blogilistan päivittyneet suosikit, mutta en ehkä ihan viikottain, yksi arpa riittää siis... sukkalankoja tarvitsee aina...

    (oli jättänyt mun tiedot pois edellisestä kommenttiyrityksestä, jospa ne nyt näkyisi)

    VastaaPoista
  36. Kolmas kerta toivottavasti sanoo toden, kun en meinaa millään onnistua tässä kommentoinnissa (syy miksi kommentit usein jäävät tekemättä).

    Mutta olen ollut vakilukijasi jo kauan, ja sivusi on kotisivuillani seurannassa. Osallistun arvontaan kahdella arvalla, ja 1 vaihtoehto kiinnostaa.

    VastaaPoista
  37. Hanna:Tottakai olet mukana kahdella arvalla kun käyt täällä säännöllisesti. Säännöissä ei sanota että "vakilukijan" olisi pakko kommentoida. Oli kiva tietää, että olet lukijani..)

    Tiiti: Oon itsekkin ollu vähän laiska viimeaikoina kommentoinnin kanssa.Pitäs koittaa parantaa tapojaan. Kiitos myös pannulappukehuista. Nuo pannulaput tein valmistujaislahjaksi ystäväni tyttärelle , kun hän valmistui kokkikoulusta viime keväänä.

    Kutookutoo: Hyvä kun onnistui toivottavasti se kannustaa kommentoimaan jatkossakin.

    Niin se vaasn että kivat kommentit aina ilahduttaa ja kannustaa jatkamaan bloggailua.:)Taidankin saada virtaa pitkäksi aikaa tämän postauksen kommenttiryöpystä. :)

    VastaaPoista
  38. Hei! Blogisi seuraamisen aloitin sen sytomyssykampanjan aikaan. Seuraan google readerilla. Täällä on aina kiva piipahtaa. Olen niin pahuksen laiska kommentoija. Ja laiska bloggaaja, että josko aloitetaan tällä yhdellä arvalla. Saanen kommenttini editoitua, mikäli hommaan lisää arpoja.

    VastaaPoista
  39. Jaha, ja jäi sanomatta että lankapalkinto houkuttelee enemmän.

    VastaaPoista
  40. käyn täällä aina kun olet päivittänyt,mutta ole tosi laiska kommentoimaan.Käsityösi ovat kauniita ja matkakertomuksiasi on ihana lukea.
    Palkinnoksi voisi haluta noi patalaput vihreävalkoisena.lankaa kun löytyy itseltäkin...
    kahdella arvalla olen mukana..

    VastaaPoista
  41. Yhdellä arvalla mukana ja lankaa tavoittelen (sitähän ei ole koskaan liikaa...)
    Iloista ja aurinkoista kevättä sinulle!
    Nallusi on muuten tosi söpö!

    VastaaPoista
  42. Nallu on ertyisen ihana siksikin että olen saanut pojalta äitienpäivälahjaksi kolem vuotta sitten.:)

    Anonyymi unohdit "nimimerkkisi"!!

    VastaaPoista
  43. Nyt minä annan itselleni vähän tukkapöllyä, jos en ole muistanut kommentoida blogiasi. Yritän olla ahkerampi tästä eteenpäin =)
    Nuo langat olisivat niin haluttavat. Niitä yritän ja kolmella arvalla tietenkin.

    VastaaPoista
  44. Kokeilinpa komentointia minäkin toimiiko se nyt yhdellä arvalla mukan ja käyn aina kun tulee päiviytyksiä

    VastaaPoista
  45. Mukana kahdella arvalla. Vakilukija ja laiska kommentoija; muka kiire aina.
    Lankaa voittona, jos voitan.

    Yhteen edellisistä postauksista: 5.lapsenlapseni syntyi pari päivää sitten perjantaina 13.päivä. Onnen päivä!

    VastaaPoista
  46. IsoGnu: Onpa toisaan ollut onnenpäivä!:) Onnea!!

    VastaaPoista
  47. Vakilukija minäkin ja koska minulla on menossa punainen kausi niin nuo patalaput olisivat just sopivat minulle.

    VastaaPoista
  48. Hyvä kun tämäkin asia selvisi.
    Olen kai lukenut jotain harppoen. Minulla on koneen
    kirjanmerkeissä
    se vanha blogi. Olipa kiva nähdä kaikkea uutta tällä
    uudella puolella.
    Pitää korjailla vähän
    omia sivuja.Tasaisin välein katselen
    ihan vakituisesti muuten.
    Kivoja, kauniita ja tarpeellisia töitä.
    Langat - nehän ne ovat aina käsillä.
    Kaunista kevättä!

    VastaaPoista
  49. Olen lukijasi, vaihtelevasti käyn täällä. Yritän parhaani mukaan kerran viikossa ainakin, huonosti olen vain kommentoinut viime aikoina kenenkään blogeja...
    Eli saat päättää annatko yhden vaiko kaksi arpaa :)
    Pannulappuja lähden tavoittelemaan :)
    Iloista kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  50. Luen sivujasi lähes joka päivä. Olen saanut niistä todella paljon hyviä vinkkejä ja innoitusta neuleisiini. Kiitos! Osallistun kolmella arvalla ja toiveena olisi saada lankaa.
    Terkuin Seija

    VastaaPoista
  51. Kivoja käsitöitä on aina mukava käydä katsomassa!
    Olen mukana kahdella arvalla ja patalaput keittiön väreillä olisi kivat:)

    VastaaPoista
  52. Vakilukija täällä kommentoimassa:) Olen kahdella arvalla mukana ja patalappuja keittiöni kaipaisi.

    VastaaPoista
  53. Kahdella arvalla mukaan lankoja tavoittelemaan.
    En tiedä, onko muilla ollut samaa ongelmaa, kuin minulla blogisi päivitysten lukemisessa: Bloggeri näyttää minulle uutta päivitystä, mutta blogiin tultuani näkyy vain vanhat. Ymmärtäisin tämän, jos kyse olisi vaikka pienestä heitosta, mutta pisin aika taitaa olla pari päivää... Ja outoa tässä on se, että näin taitaa käydä vain blogisi kanssa, muut bloggerin päivitysmerkinnät on luettavissa heti.
    Kommentointien yleiseen vähenemiseen ainakin minulla on ollut (oman sairauden lisäksi) bloggerin uusi sanavahvistuskäytäntö, joka on kuulemma muidenkin mukaan vaikea lukea, minulla menee välillä monta kertaa pieleen vahvistus...
    Kaunista kevätviikon alkua!

    VastaaPoista
  54. Sinikan blogin kautta tulin tänne, satunnaisesti täälä käyn. Osallistun arvontaan lankapalkinnosta ja oon mukana yhellä arvalla.

    VastaaPoista
  55. Mammutti: ahaa..tosin arvelen että ilmiö johtuu siitä että olen joskus tehnyt luonnoksen ja vahingossa julkaissut sen ja sitten kun olen huomannut mokani niin olen takaisen palauttanut luonnoksiin. Niin ainakin kävi esim. edellisen postaukseni kanssa esim.readerissä se näkyi heti ja harmitti keskeneräisyys ja kun kuvatkin vielä puuttuivat.

    VastaaPoista
  56. Minä olen erittäin ahkera blogisi lukija, mutta laiska kommentaattori. Olen mukana kahdella arvalla (varmaankin) ja haluaisin lankaa tietysti, koska sukkia ei ole koskaan liikaa. Toivotan sinulle hyvää kevään jatkoa, on erittäin hauska seurata kevään muuttumista kesäksi, muuttolintuja jne. ps. ihana kun sait Suomisukat valmiiksi

    VastaaPoista
  57. Hei, satunnaisesti katson blogiasi, päädyin nytkin Lankapirtin-blogin kautta. Seurailen lähinnä teidän sytomyssyasiaa. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla ja palkinnoksi haluaisin patalaput.
    Terveisin Seija

    VastaaPoista
  58. Hei! Vuodatuksesta olen sinua seurannut Bloggeriin. Blogisi on minulla ollut selaimen kirjanmerkeissä, mutta nyt lisäsin blogisi myös Blogilistaan seuraamieni blogien joukkoon. Milloinka aloin blogimerkintöjäsi alunperin lukea, siitä minulla ei ole mitään mielikuvaa. Uskallan arvella kuitenkin että sytomyssykampanjoiden myötä aikanaan. Nykyisin seurailen sinua varmaankin viikottain joten kahdella arvalla osallistun arvontaan. Monasti ovat jo muut sanoneet mitä aion sanoa joten en välitä toistaa samoja asioita ja sitä myötä oppinut vähän huonoille tavoille eli olemaan jättämättä merkkiä käynnistäni. Arpaonnen kolahtaessa kohdalle valitsisin lankapalkinnon, sillä jokunen vuosi tuli urakalla varmaankin kymmenen paria virkattua Eeron pannulappuja ja niistä silloin jäi itsellenikin muutama pari.

    VastaaPoista
  59. Heippa, seuraan blogiasi joka viikko. Löysin jotakin kautta matkablogiisi ja sitä kautta käsityöblogiin. Tykkään seurata, mitä käsityöihmiset keksivät tehdä langoistaan.
    Kahdella arvalla mukaan arvontaan ja jos onni suosii niin sukkalanka kelpaisi palkinnoksi. Aurinkoista kevättä -Saara-

    VastaaPoista
  60. Luen blogiasi Italiassa viikottain, joten mukana kahdella arvalla sukkalankoja tavoittelemassa!

    VastaaPoista
  61. Hei Seijasisko!Sukkalankoja tavoittelen.
    Terveisin Erja

    VastaaPoista
  62. Ihanaa kevään jatkoa sinulle ja blogillesi :) Minä koitan päästä tämän murtuneen häntäluuni kera tuonne eteiseen kutomaan omaa talviunista piakkoin, niin kauan kuin mahdun puissa oleilemaan...

    Arvontaan otan osaa kolmella arvalla ja jos tällä kertaa ihan valmiita tuotoksia. Olen omaa lankavarastoani koittanut kovasti pienentää mm. lahjoittamalla tyttöjen koululle ison kasan.

    VastaaPoista
  63. Sen siitä saa kun ei saman tien eti uutta osoitetta blogilistalta, eli vanhan blogisi vakilukija ja nyt uudenkin. Kiireessä kun lueskelee blogeja ei aina uutta tule laitettua suosikkeihin.

    ja Lankapirtin kautta tulin tällä kertaa vieralemaan...

    Yhellä arvalla osallistun lankojen arvontaan ;)

    VastaaPoista
  64. Olen vakituinen lukijasi, mutta valitettavasti huono kommentoija näin talvisaikaan - lomalla sitten jaksan enemmän.
    Jos arpa suosii miuta, toivoisin saavani patalapput, sillä olen kovasti yrittänyt pienentää lankavarastoani.

    VastaaPoista
  65. Minä osallistun kolmella arvalla. Käyn säännöllisesti ja usein kommentoinkin. Laitan blogiini arvonnastasi kun bloggaan seuraavan kerran (tänään valmistuneet sukat).

    Kiitos muuten osanotosta!

    Ja arvaa harmittiko, kun hoksasin, että olin sinut unohtanut niistä blogitutuista , yhtä tuttu olet kuin ne muutkin mainitsemani!!

    VastaaPoista
  66. Pirjo-Riitta: Eipä mitään ..en minä sitä asiaa sen kummemmin edes ajatellut..toki vanhoja tuttujahan sitä jo ollaan.:))

    VastaaPoista
  67. Hiphei, yhdellä arvalla mukaan mukavaan arvontaan, palkintotoiveena lanka. Upea tuo tekemäsi ryijy! :)

    Ps. Meidänkin blogissa arvotaan, joten tervetuloa vastavierailulle... ;)

    VastaaPoista
  68. Kahdella arvalla mukana eli luen syötteenluijan kautta. Löysin aikanaan vanhan blogisi ja seurasin sinua tänne. Mukavaa kevään jatkoa! Ai niin...patalaput voisivat olla mukavat, olen niitä ihaillut aikaisemminkin.

    VastaaPoista
  69. Hei!

    Löysin blogisi tänään ja tykästyin siihen kovasti. Pitänee tutkailla jatkossakin ihania juttujasi.

    Yhdellä arvalla lankoja tavoittelemassa :D

    VastaaPoista
  70. Olet suosikeissani ja täällä pyörähtelen kurkkailemassa useamman kerran viikossa, joten varmaan kahdella arvalla mukana. Sukkalangat ovat ensisijalla. Patalaput ovat kyllä tosi kauniit, mutta niitä on nyt aika monta, joita en vaan raaski käyttää.

    VastaaPoista
  71. Uudehko lukijasi ja täällä käyn lukemassa kun uusi päivitys näkyy tulleen.
    Toivon, että lukijasi löytävät sinut uudelleen tämän arvonnan myötä.
    Olen mukana kahdella arvalla tuossa 1 arvonnassa lankoja havittelemassa. Ja majaa teksteilleni pidän

    munsunmeitin.blogspot.com

    VastaaPoista
  72. Hip hei, yhdellä arvalla mukaan. Löysin blogiisi sytomyssyjä googlettaessani. -tuula-

    VastaaPoista
  73. ja lisäys vielä, lankaa tavoittelen arvonnassa. -tuula-

    VastaaPoista
  74. Sinulla tosi kivat sivut,matkakertomukset myös mukavia.Käyn ahkerasti sivuillasi mutta olen myös huono kommentoimaan.Osallituisin arvontaan kahdella arvalla ja langat olisi mukava voittaa,sillä olen kova kutomaan sukkia..

    VastaaPoista
  75. Anonyymi: Kiitos ..laitako nimesi tai nimimerkkisi..että voin tehdä sinulle arpaliput.

    VastaaPoista
  76. mihinkä se osoite laitetaan??

    VastaaPoista
  77. En tarkoittanut osoitetta vaan nimimerkkiä esim. Liisa. Ymmärrät varmaan että pelkällä tekstillä ei tehdä arpalippua. Kannattaa sitten vapun tienoilla käydä tarkistamassa onko onni suosinut!

    VastaaPoista
  78. Laitan nyt uuden arvontajutun ,kahdella arpalipulla..

    VastaaPoista
  79. Tulin tänne Tainan Nukkekaapin kautta. Yhdellä arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  80. Minulla on ollut sinun vanha blogisi kirjanmerkkinä iät ja ajat. Se keikkuu listalla ylimpänä ja sen kautta tulen sitten uuteen blogiisi. Kerran tai kaksikin kertaa viikossa käyn katsomassa, mitä olet saanut aikaan käsilläsi. Kahdella arvalla olen mukana lankoja tavoittelemassa.

    Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  81. Heipä hei. Minusta on mukava nähdä kuinka paljon käsitöitä sinulla valmistuu, etenkin sellaisia joita en itse ole tehnyt. Ryijyt, pöytäliinat ja virkatut asiat esimerkiksi. En osaa virkata kovin hyvin, joten puolikateellisena ihailen sinun tekemiäsi. Olet blogilistalla suosikeissani, joten käyn lukemassa aina kun päivität. Kahdella arvalla siis mukana. Kumpi tahansa palkinto olisi kiva.

    VastaaPoista
  82. heips
    itselläni ei ole blogia.
    sinun blogia seuraan viikottain.
    mukava seurata kuinka teet monenlaista käsityötä. kutomista, ryijyn tekoon. tullut sellainen tunne että muut tekee mitä osaa sinä teet mitä haluat. sinun blogiin on jäänyt koukkuun kun kirjottelt niin kivasti.

    terkuin Pirjo, Oulusta

    VastaaPoista
  83. Hei Seija,

    Luen blogiasi päivittäin!
    Olen saanut sinulta paljon hyviä ideoita. Erityisesti ihailen kaunista hexagon -peittoasi.
    Laitoin omaan blogiini mainoksen tästä arvonnasta.
    Olen mukana kolmella arvalla ja sukkalangat kiinostavat minua.
    Itse siirryin myös vuodatuksesta bloggeriin. Kommentteja olen aina saanut vähän ja täällä bloggerissa vieläkin vähemmän! Harkitsen itsekin josko laittaisin itsekin arvonnan blogiini :)
    Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!

    Terveisin
    Pärre

    VastaaPoista
  84. Iloista kevättä vaikka ulkona sataakin ja on kylmä. Tupsahdin tänne Viloettia ja Villalankaa blogin kautta. Käsityöinnostuksen valtaamana noviisina surffailen blogista toiseen hakemassa ideoita ja katselemassa kateellisena mitä muut ovat tehneet. Taidampa jatkaa tässä sinun blogiisi tutustumista.
    Osallistun arvontaasi yhdellä arvalla nimimerkillä Salla, kun ei tuota omaa blogia ole. Palkinnoista palkinto numero 1 on mieluisempi.

    VastaaPoista
  85. Kahdella vai yhdellä uutena lukijana mukana lanka-arvonnassa.
    Ihania käsitöitä.

    VastaaPoista
  86. Hei, löysin ihanat sivusi kun etsin tietoa SNYstä. Mitenkän sellaiseen pääsisi. Kaikenlaista puuhailen käsilläni, ja jos voitto sattuisi tulemaan, niin lankoja ei voi olla koskaan liikaa. Yhdellä arvalla mennään. Hyvää kevättä ! Minna

    VastaaPoista
  87. Kahdella arvalla mukana.
    Olen seurannut blogiasi siitä saakka kun blogimaailmaan "eksyin".
    Täältä saa kivoja ideoita omiin töihin ( esim. peite ;) ja tapasi kirjoittaa miellyttää minua.
    Jos voitto napsahtaa kohdalle haluan ehdottomasti Seijasiskon tekemät pannulaput - Sinikka maisen värikkäät ;)

    VastaaPoista
  88. Kahdella arvalla mukana :) Olen seurannut blogiasi ensin vuodatuksessa ja nyt täällä,hävettävän harvoin vain tulee kommentoitua :( Jos onni suosii,niin patalaput olisi kivat:)

    VastaaPoista
  89. Hei! Tilaan blogiasi gmailin syötteenlukijaan jonka kautta luen kaikki blogit. Mukana siis kahdella arvalla. Tykkään blogistasi ja olen lukenut sitä jo ainakin 2-3 vuotta. Mukavaa on sen monipuolisuus, ei pelkästään luetella valmistuneita töitä. Myös matkakertomuksiais on ollut mukava lukea matkablogista :)

    T Hanna Oulusta
    Voitoksi toivoisin lankapalkintoa. Olen juuri haaveillut uusista aloevera yösukista, tuostahan ne saisin tehtyä :)

    VastaaPoista
  90. Voi kiitos paljon kaikille mukavista kommenteista. Nyt on kyllä aivan sama noille kävijäluvuille kun tiedän että innokkaita lukijoita riittää.:)

    VastaaPoista
  91. Heippa! Ihan viikottain en ehkä blogissasi käy mutta tavallisesti pari kertaa kuussa kuitenkin. Sukkalanka -arvontaan tahtoisin osallistua, yhdellä arvalla, kiitos. :D Ihanaa kevättä!!

    -Nanna kainuusta

    VastaaPoista
  92. Mahtimäärä kommentteja!
    Onnea blogille nyt ja jatkossakin.
    Lankaa ei oo koskaan liikaa, joten siihen osallistun, mutta patalaputkin on kauniita.
    Käyn blogilistan kautta kattomassa kaikki postauksesi, vaikka en aina kommentoikaan. En tiiä käynkö ihan joka viikko, joten päätä ite, saanko 1 vai 2 arpaa. :D

    VastaaPoista
  93. Olen vieraillut blogissasi lähes viikoittain ja tallentanut blogisi oman koneeni kirjainmerkkeihin. Blogissasi on paljon ihania käsitöitä: sytomyssyjen neulomista olen harkinnut, mutta en vielä aloittanut. Myssyjä tarvitaan varmaan jatkossakin. Mukana siis arvonnassa kahdella arvalla ja langat kelpaavat aina. Aurinkoista kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  94. Vakituinen lukija olen, vaikkakin viimeaikoina kommentointi on yleensäkin jäänyt vähemmälle. Blogissani on linkki tänne seuraamieni blogien kohdalla joten kahdella arvalla yritän sukkalankoja. Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  95. Vierailen viikoittain blogissasi. Mitä mukavaa taas olet neulonut. Olen neulonut ohjeellasi sammakkoprinnsi sukkia lastenlapsilleni 3 kpl ja syksyllä on tarkoitus neuloa vielä kesällä syntyvälle vauvalle ja syksyllä koulunsa aloittavalle. Osallistun siis kahdella arvalla ja sukkalangat ovat tervetulleita

    VastaaPoista
  96. Olipa mukavaa lukea kommentteja taas..kiitos paljon. Mummo: kiva kuulla että sammakkorinssejä joku tekeekin..en ole juurikaa niitä ainakaan blogeissa nähnyt!

    VastaaPoista
  97. Onhan täällä hirveä ryysis, meinaan noiden kommenttien kanssa. Vierailen säännöllisen epäsäännöllisesti blogissasi mutta en tule aina kommentoineeksi. Olet kyllä kirjanmerkeissäni. Sinulla on aina jotain kivaa esiteltävää.
    Linkitin omassani, joten kolmella arvalla ja noita sukkalankoja tavoittelen.

    VastaaPoista
  98. Heippa, käyn vähintäänkin viikottain lukemassa blogiasi,saamassa ideoita,ihailemassa uusia töitäsi.Tätä lukiessa tulee aina hyvälle tuulelle=)Kahdella arvalla siis mukana, ja sukkalankojen perään olen kovasti;)
    saija

    VastaaPoista
  99. Suden blogin kautta tulin nyt tänne. Olen kyllä lisännyt blogisi linkin neuleblogien listaani. Kauniita käsitöitä olet tehnyt. Kahdella arvalla mukana. Jos käy tuuri arvonnassa liin sukkalangat haluaisin...

    VastaaPoista
  100. Hei Seija-Sisko! Luen plogiasi usein. Sen lämminhenkisyys ilahduttaa. Entisenä oululaisena myös pohjoinen 'väritys' on kiinnittänyt huomioni. Osallistun arvontaasi yhdellä arvalla. Sukkalangat olisivat mieleen! Liisa H.

    VastaaPoista
  101. Kiitos taas Teille!

    LiisaH: Tuntukin kivalta se että pohjois-suomalaisuus välityy blogissani.

    VastaaPoista
  102. Hei!
    Yhdellä arvalla sukkalankaa tavoittelen. Riemukasta Vappua kaikille!

    VastaaPoista
  103. Hei kaima!
    Olen blogisi ahkera lukija. Olen saanut täältä monta ihanaa myssymallia. Innostuinpa neulomaan muutaman sytomyssynkin.
    Sukkalankaa ei ole koskaan liikaa, joten kahdella arvalla sitä tavoittelmaan.

    VastaaPoista
  104. Simpuran supinoista löysin tänne(käyn täällä muutenkin aina välillä, mutten mitenkään säännöllisesti). Osallistun yhdellä arvalla mukavaan arvontaasi, ja tavoittelen patalappuja valkoisen ja limenvihreän väreissä.

    Aurinkoista kevättä!

    (:Lapanen

    VastaaPoista
  105. Hyvää alkavaa kevättä .En ole kovinkaaan usein nyt talven aikana ehtinyt blogeja lukemaan. On ollut niin paljon muuta. Nyt tulin kurkkaamaan ja huomasin, että sulla on arvont tulossa. Olen mukana yhdellä arvalla ja jos voitan valitsen tietysti sukkalangat.

    VastaaPoista
  106. Terveiset entisestä kotikaupungistasi! Lankapalkinto houkuttaa, vaikka patalaputkin ovat varsin ihastuttavat. Mukaan siis kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  107. Käyn kurkkimassa blogiasi melkeinpä päivittäin, kun olen huomannut, että päivityksiä tulee tiuhaan. Löysin tieni tänne alunperin Piituskin blogin kautta varmaan n. vuosi sitten ja hyvin olen käsitöidesi parissa viihtynyt. Ihastuin silloin ensivisiitillä Hexagon-peittoon, itsellänikin on samanlainen tekeillä, ikuisuusprojekti... Täytyy hexagon-idean lisäksi kiittää sytomyssyilystä: blogisi ansiosta osasin vinkata aiheesta syöpää sairastavalle ystävälleni, hän kun ei ollut myssyistä koskaan kuullutkaan ja innostui sitten tekemään itselleen myssyjä blogisi innoittamana.

    Voisin osallistua lanka-arvontaan kahdella arvalla :) Blogiasi voisin mainostaa sitten seuraavan päivityksen yhteydessä lisäämällä sen oman blogini "Näitä seuraan" -listaan.

    VastaaPoista
  108. Paljon kaunista ja hyvää olette saaneet aikaan "Hyvää tekevien" kerhossa. Kauniita myssyjä olet tehnyt, tykkään noista jämälankamyssyistä, ihanat värit.
    Olen mukana kahdella arvalla. Oman blogini blogiluetteloon saan uudet päivitykset aika nopeasti, eli ainakin kerran päivässä luen kaikki päivitykset Viime aikoina on ollut kiireitä niin, että kommentoinnista on pitänyt tinkiä.
    Ja lankaa tavoittelen.....

    VastaaPoista
  109. Olen ollut aika laiska bloggailija talven ajan, mutta virkistys on vauhdissa,joten käyn täällä kyllä aika usein. Osallistun parilla arvalla ja sukkalangat kiinnostavat! Noita patalappuja minulla onkin! :-D

    VastaaPoista
  110. Sinun tekemä ryijy on aivan ihana, samoin kuin muutkin käsityösi. Olen vakilukija jo monen vuoden takaa. Eli kahdella arvalla haluaisin langat.
    Oikein mukavaa kesän odotusta!
    Tiinaliisa

    VastaaPoista
  111. Tainan Blogin kautta tänne tupsahdin. KKauniita töitä. Jos onni potkii niin kumpi vaan käy.

    VastaaPoista
  112. Olen yhdellä arvalla mukana mukavassa arvonnassa. Omat käsityötaidot ovat jääneet neulomisen ja virkkaamisen osalta aika lailla vajaiksi, joten taidanpa tavoitella hienoja patalappuja. Niille on aina talossa tarvetta.

    VastaaPoista
  113. Mutkien kautta löysin blogiisi. Mielenkiintoisia käsitöitä -tulen kyllä toistekin! Mielelläni osallistun yhdellä arvalla arvontaan. :)

    VastaaPoista
  114. Niin, ja olisin kiinnostunut kauniista patalapuista! :)

    VastaaPoista
  115. Bongasin juuri blogistasi todella kivan näköisen kierreraitamyssyn ohjeen, joten lähden arvontaan mukaan tavoitellen lankakeriä.
    Aurinkoista vappua toivotellen..

    VastaaPoista
  116. Arvontaan osallistuminen on päättynyt. Kiitos osallistuneille. Suoritan lähipäivinä arvonnan.

    VastaaPoista