aluset

aluset

lauantai 8. joulukuuta 2012

Sukat, myssy, Kanariantuomisia ja..

Itsenäisyyspäivän juhlia seuratessa valmistuivat vihdoin  perussukat. Sukkia olen  tehnyt Kanariansaarilla ja lentokoneessakin.

  Lanka on ohutta saksalaista Opal-lankaa. Puikot olivat 2,5 ja silmukoita puikolla oli 15. Niissä on pari virhettä ja epätasaisuutta, niinpä kelpuutin nämä omiksi sukikseni.

 Tämä Marilynmyssy valmistui tänä aamuna. Lanka on Katian Cuxco, jossa villaa 53% ja Akryyliä 47%. Myssy menee joulupukinkonttiin. Marilynillä on  kaulassaan on Las Palmasista ostamani kaulakoru. Ostin sen itselleni ..

 
..kuin myös kuvan sormuksen. Ne ovat laavakiveä ja emalia. Tykkään korusetistä kovasti!!

 Playa Del Inglesistä Tropical-ostoskeskuksesta ostin kuvan suloisen mukin tyttärelle  ja samasta kaupasta löysin ..

 ..ystävälleni tuomiseksi kauniin muistilehtion ja kynän.

Muutakin kivaa Kanarialta tuli ostettua ja  tekisi niin mieli teillekin niitä esitellä, mutta pitää malttaa vielä, sillä ne ovat  joulusalaisuuksia.

  Lomaltapaluun jälkeen olen nauttinut tunteja sohvalla loikoilusta ja television katselusta. Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet katsoimme Roiston kanssa kahdestaan ja sitten  olen katsonut mm. Tanssii Tähtien kanssa ohjelman  semifinaalit ja finaalit ja Kotikadun neljä viimeistä jaksoa.

 Kotikatuhan loppui ja niin kävi minullekin (kuten kuulemma monelle Kotikatu-fanille), että viimeistä jaksoa katsellessa tuli tippa silmää. Jään kaipaamaan ihanaa sarjaa.
   
Olen seurannut Kotikatua ihan alusta asti eli 17 vuotta! Mukava muistokin minulla on sarjaan liittyen.
 Marraskuussa 2008 satuin Helsingissä käydessäni sattumalta paikalle, kun  Kotikatua kuvattiin ja pääsin pikkuisen ohjelmantekoon mukaankin.:). Se oli kiva sattumus ja  kerronkin siitä vanhassa blogissani TÄÄLLÄ.

Ensiviikolla minulla riittää puuhaa. Joulukortit pitää krjoittaa ja  leipoa ja joulusiivouksetkin tehdä. Kuusenkin aion loppuviikosta koristella. Tytär nimittäin viettää joulun tänä vuonna Belgiassa poikaystänsä luona ja siksi vietämme  perheen kesken pikkujoulua ensi lauantaina. Vanhempaninkin ovat kutsuttu juhlimaan.

Hyvää Adventtisunnuntaita Kaikille!

t. Seijasisko

4 kommenttia:

  1. Minun on lähes koko syksyn Kotikadut vielä tallenteina koneella, kun en ole ehtinyt katsoa ja kauhulla odotan sitä viimeistä osaa....myös minä olen seurannut ohjelmaa koko sen ajan mitä sitä on tullut. Omat kaksoseni ovat ohjelman kanssa saman ikäisiä....

    VastaaPoista
  2. Hienot sukat, ihana pipo ja mukavia tuliaisia :). Kaunis on korusetti.

    VastaaPoista
  3. Minäkin seurasin Kotikatua, vaan en ihan alusta asti. Nyt ei ole sitten mitään katseltavaa. Saapahan senkin ajan käyttää käsitöihin. Tällä vauhdilla ei mikään lisätunti tunnu kun ei valmistu sitä eikä tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirena: minä tein aina käsitöitä samalla kun katoin Kotikatua.:) Vinkiksi, ettö olipa mukava muistella ja katella näitä:
      http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/toimituksen%20koostama/Kotikatu

      Poista