aluset

aluset

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Mukava Isänpäivä!

Aamulla  yhdeksän aikaa nautimme rakkaan Roiston kanssa leppoisan isänpäivänaamiaisen ihan kaksistaan.

  Lapsieni isä  sai juoda aamukahvit uudesta Nuuskamuikkus mukistaan, jonka olin ostanut lahjaksi. Minusta muumihahmoista juuri Nuuskamuikkunen kuvaakin parhaiten miestäni.:)

Isälleni olin neulonut lahjaksi kaulurin, mutta päätin viime tipassa , että pitähään se myssykin vielä tehdä.

 Niinpä neuloin myssyä koko aamupäivän varmaan yhtä vauhdikkaasti kuin kuvan mummo :D Kello oli kymmenen yli yksi, kun  myssy valmistui. Sitten piti vielä suorittaa kuvaukset.:)

 Kauluri on Novitan Puro-lankaa ja tein sen Hepsin Kaulurin  ja Hugokaulurin ohjeita soveltaen. Perusmyssyn tein lankakaappini kätkoistä löytyneellä villa/akryylisekoite langalla. Lanka tuntui oikein  pehmeältä ja hyvin myssyksi soveltuvalta. "2o2n"-neulos myssyyn löytyivät hyvät kavennusohjeet Hennan Käsityöblogista.

Tässä komeudet mieheni yllä.

Kuvauksien jälkeen piti äkkiä pukea vähän parempaa päälle, kihartaa tukkaa ja vielä  pikameikkaus ja menoksi. Autolla ajelimme ensin Tuiraan, josta poikamme ja tyttäremme tulivat kyytiin ja vain viisi minuuttia myöhässä eli viisi yli kaksi oltiin Kreikkalaisessa ravintolassa (Crecian Kirkkokadulla). Siellä meitä jo odottivat vanhempani ja siskon perhettä. Kaikista pienin, suloinen siskoni pojanpoika Maunu, 1v 5kk, istui pöydän päässä. Isä tykkäsi kovasti lahjastani ja Muumipappakortista ja Roistoakin olivat meidän "lapset" muistaneet kortein ja mukavin lahjoin.:) Ruoka ja seura olivat parasta A-luokkaa. :)

  Jälkiruokakahville menimme siskoni ja hänen miehensä luokse. Oli kyllä tosi mukavaa. Nämä tapaamiset ovat jo perinnettä meidän lähisuvussa. Vuosikaudet olemme tavanneet isänpäivänä Kreikkalaisessa ravintolassa ja äitienpäivänä on tavaksi tullut lounastaa Maikkulan Kartanossa.

Nyt ei ole mitään käsitöitä työn alla, sillä myin  keskeneräisen Yrttitarha-ryijynkin eteenpäin. Kaunishan siitä olisi tullut, mutta juuri nyt tunsin sen tekemisen enemmän taakaksi kuin iloksi. Kuvassa ryijy on pari viikkoa sitten pakattuna ja  lähtövalmiina uudelle omistajalleen Viialaan

Lopuksi vielä Toive minulta  Sinulle <3: Jos et ole vielä käynyt äänestämässä Suuressa SytomyssyMalliKyselyssä, niin toivon että osallistut kyselyyn TÄÄLLÄ

Leppoisaa Isänpäiväniltaa ja Hyvää Alkavaa Viikkoa!

t. Seijasisko  

16 kommenttia:

  1. Vauhti-mimmi olit kun noin äkkiä sait neulomukset valmiiksi ja kauniita niistä tuli.

    VastaaPoista
  2. Kauniin neulesetin teit isällesi:)

    VastaaPoista
  3. Teillähän on ollut oikein mukava isänpäivä! Meillä on yhdellä pojista tuo Nuuskamuikkusmuki, sillä hän on ihan pienestä asti ollut sitä mieltä, että Nuuskamuikkunen on paras hahmo Muumilaaksossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuuskamuikkuinen on oman tien kulkija, joka nauttii vapaudesta ja pitkistä vaellusretkistä.:)

      Poista
  4. Mikä oli silmukkamäärä kaulurin kaula osassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 104 s. ja sileän osuuden eka kerroksella lisäsin 8=yht. 112 s. ja sitten tein kauluriosan kuten Hugo-kaulurissa.
      http://www.ullaneule.net/0308/ohjeet_hugo.html

      Poista
  5. Niin miehekkään komean setin teit isällesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena.:) Minähän suunnittelin niitä tuplalapasia ensin, mutta en saanut aikaseksi alkaa opettelemaan niitä. Otan ne kyllä jossakin vaiheessa puikoille ja aion valita alkuun ihan yksinkertaiset kuviot niihin.

      Poista
  6. Upea on sekä kauluri, että pipo. Tarpeelliset lahjat !!!

    VastaaPoista
  7. Aika kivat lahjat. Noin sitä voi, jos voi. Toista täällä, kun ei suostu muuta kuin ne samat kamppeet ja vermeet päällä olemaan aina. Kiitos sivuistasti, on mukava lukea käsitöistäsi. Terv. Kerttu

    VastaaPoista