aluset

aluset

tiistai 15. toukokuuta 2012

Syöpäpoliklinikalla ja asiaa reikäsytomyssyistä

Tänään iltapäivällä astuin
OYS:n Syöpäpoliklinkan ovesta sisään.


Minulla oli viemisenä sinne  yhteensä 116 sytomyssyä. 

Osastonhoitaja Irma Kinnunen otti minut vastaan lämpimästi kuten aina. Heti aluksi hän sanoi, kuinka myssyt tulevat taas tosi  tarpeeseen. Ystävänpäiväkeräykseen  toimitettiin kolme kuukautta sitten parisataa myssyä, niin siltikin poliklinikalla  oli jäljellä enää vain n. viitisenkymmentä myssyä.  Osastonhoitaja oli varannut tapaamiseen reilusti aikaa, joten saimme keskustella rauhassa.


 Otin osastonhoitajan kanssa puheeksi mieltäni vaivanneet ns. reikämyssyt. Syynä siihen on se, että silloin tällöin olemme saaneet kärkevääkin palautetta siitä, kuinka reikämyssyt ovat huonoja, kun sänki alkaa kasvaa, niin tukka alkaa "tunkea" reikien läpi ja se näyttää rumalta.

 Matleenahan teki ensimmäisen sytomyssynsä jo viisi vuotta sitten  syöpäsairaalle ystävälleen. Mallin  reikämyssyyn hän löysi Syöpälehdestä(kuvassa).
 Matleenan ystävä oli tuolloin käyttänyt kuvan myssyä päivittäin  ja tykännyt siitä kovin. Matleena muistelee, kuinka hän oli vielä erikseen kysynyt, voisiko mallia kehittää johonkin suuntaan ja vastaus oli ollut, että se on todella hyvä sellaisenaan.

  
Olikin luontevaa, että reikämyssystä tuli ensimmäinen myssymalli, kun Matleenan kanssa aloitimme sytomyssykeräyksen keväällä 2010.

 Pian aloimme kuitenkin julkaista myös muita myssymalleja.Kuvassa sytomyssyjä maaliskuussa 2010.

 Olemme alusta asti korostaneet sitä, kuinka tarvitaan  erinäköisiä,kokoisia ja mallisia myssyjä esim. toiset kokevat että myssy ei saa hiostaa, kun se päässä ollaan sisätiloissakin, mutta on niitäkin jotka kokevat että päätä palelee.  

 Keväällä 2010 julkaisin vanhassa blogissani suositun postauksen "Hyviä Sytomyssymalleja", jota päivitän vieläkin tarpeen mukaan.http://seijasisko.vuodatus.net/blog/2449285 Sieltä löytyy linkkejä erilaisiin sytomyssymalleihin . Nykyään reikämyssyjä sytomyssyistä onkin vain murto-osa.

Osastonhoitaja ei ollut edes kuullut reikämyssyjä moitittavan. Hän sanoi, että luulisi että puuvillainen reikämyssy on ilmava ja varsin pätevä malli sisätiloissa ja etenkin kesäaikaan.  Sänkihän ei yleensä heti kasva vaan myssy  palvelee monia joka tapauksessa aika pitkään.

 Pohdimme vielä yhdessä asiaa ja päätimme, että jos nyt joku tuon reikäisyyden vuoksi tosi pahasti pettyy, niin voi Oys:ssa käydessään hakea uuden tilalle.




Mahtava oli kuulla osastonhoitajalta sekin,että kaikenlaiset ja kaikki syöpäpolille toimitetut myssyt ovat kelvanneet!! Poikkeuksena  vain muutama  pienikokoinen myssy, jotka he ovat  toimittaneet  lasten syöpäosastolle.

Mielestämme reikämyssyjä voi siis  jatkossakin tehdä ihan siinä missä muitakin myssymalleja. Tiedämme, että niille on omat käyttäjänsä.  Mallia paljon  tärkeämpää on myssyn materiaali eli se ettei myssy  kutise tai hankaa herkkää päänahkaa.

Jutustelimme vielä mm.siitä kuinka syöpädiagnoosi on useimmiten valtava järkytys ihmiselle ja kuinka rankka prosessi tutkimuksineen ja hoitoineen syöpä on, vaikka siitä hengissä onneksi  nykyisin  useimmiten selvitäänkin.


 Lopuksi ihastelimme kauniita myssyjä. Osastonhoitaja kiitteli niistä  moneen kertaan ja kertoi kuinka  sytomyssyt osastolla ovat todella iloinen asia ja myssyjen valitseminen näyttää oikeasti mukavalta puuhalta.:) 

Kyllähän se tuntui taas hyvältä kuulla, että oikealla asialla ollaan ja antaa ainakin minulle intoa ja voimia  puuhailla sytomyssyilyn saralla jatkossakin.

 Loppuun vielä kuva Eeron patalapuista, jotka valmistuivat juuri. Lankana on 7-veljestä ja koukku on 3,5. Patalaput ovat kevätarvontani toinen palkinto ja lähtevät postin mukana  Neilille lähipäivinä.

Mukavaa Viikonjatkoa!

t. Seijasisko

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Lukijoiden pyynnöstä Ridge Hattu suomeksi

Suomennukseen olen saanut luvan mallin suunnittelijalta  LoveStichiltä. Alkuperäinen englanninkielinen ohje "Ridge Hat" löytyy LoveStichin blogista TÄÄLTÄ. Hattu sopii hienosti kesähatuksi ja sytomyssyksi se on myös aivan mainio.

Ridge tarkoittaa englanniksi harjua tai harjannetta. Nimi tulee ilmeisesti kohopylväiden muodostamasta pinnasta. Nimesin hatun "Rigdehatuksi".  


 Yleistä: 

 Tarvikkeet 3,5 - 4 mm virkkauskoukku ja siihen sopivaa  puuvillalankaa tai muuta vastaavaa.


 Kuvan hatussa käytin Lumoavasta langasta ostamaani Dropsin Paris-lankaa, jota kului n. 80 grammaa. Tein ohjeenmukaisesti ja hatusta tuli S-kokoinen. 

Hatun kokoa voi muokata seuraavasti.  Kokonumeroa voi suurentaa  tekemällä yksi kerros lisää lisäyksineen päälaen ympyrään. Syvyyttä voi muokata muuttamalla kerrosten lukumäärää ja lierin pituuttakin voi toki säädellä. Koukun koolla ja langan paksuudella on tietysti myös vaikutusta hatun kokoon.

Lopuksi suosittelen kastelemaan hatun ja kuivattamaan tasona. Näin saa epätasaisuudet pois. Kannattaa huomioida myös että kastelun jälkeen hatun koko venähtää numeroa suuremmaksi.   

Merkkien selitykset:
kjs= ketjusilmukka
ks= kiinteä silmukka
ps=piilosilmukka
p= pylväs
pp= puolipylväs

FPDC= etukautta tehty koho-pylväs  :
Kierrä lanka koukulle kuten tavallista pylvästä tehdessä, mutta koukkua ei työnnetä edellisen kerroksen pylvään yläsilmukkaan vaan koukataan koukulla edellisen kerroksen  pylvään ympäri keskikohdalta eli "vyötäröltä". Muuten pylväs tehdään normaalisti.  
FPSC=etukauttatehty koho-kiinteäsilmukka.Sama muuten kuin yllä, mutta pylvään sijaan ks.

Seuraavissa videoissa vielä näet, miten FP-silmukat tehdään.Se ei ole mitenkään vaikeaa. 
Tee aloitus kiertämälla lanka sormesi ympäri ja tee kiristettävä lankalenkki .   http://diin-blogi.vuodatus.net/blog/1828895/aloitussilmukka-aloituslenkki/

Litteä ympyrä päälaelle:
  

1.krs:
Virkkaa aloituslenkkiin 3 kjs (=p), 11 p, yhdistä piilosilmukalla ketjusilmukkaketjun 3. silmukkaan. (= yht. 12 p)
2. krs:
2 p jokaiseen silmukkaan (= yht 24 p)
3. krs:  *1p ja 2p seuravaan silmukkaan kerros loppuun* toista *-* kerros loppuun ja yhdistä piilosilmukalla (= yht. 36p)
4.krs:   *2p ja 2p seuravaan silmukkaan kerros loppuun*toista *-* kerros loppuun ja yhdistä piilosilmukalla (= yht. 48p)
5.krs:
   *3p ja 2p seuravaan silmukkaan kerros loppuun* toista *-* kerros loppuun jayhdistä piilosilmukalla (= yht. 60p)
6.krs:   *4p ja 2p seuravaan silmukkaan kerros loppuun* toista *-* kerros loppuun jayhdistä piilosilmukalla (= yht. 72 p)
7.krs:   *5p ja 2p seuravaan silmukkaan kerros loppuun* toista *-* kerros loppuun ja yhdistä piilosilmukalla (= yht. 84p)

huom. joka kerroksen alussa 3 kjs= 1 p.

 
Hatun "vartalo" :

1krs: 3 kjs(lasketaan ensimmäiseksi pylvääksi) * hyppää kahden silmukan yli , virkkaa 2p 1kjs 2p samaan silmukkaan (= "simpukka"- pylvasryhmä) hyppää kahden silmukan yli ja virkkaa 1p * toista*-* loppuun piilosilmukka. 

2 krs: 1 kjs,  1 FBSC  edellisen kerroksen 3kjs ympäri , 1 kjs , * Hyppää kahden silmukan yli,  sitten tee "simpukka" pylväsryhmä (2p , 1kjs, 2p ) edellisen simpukan keskelle ketjusilmukkaan. Hyppää taas kahden silmukan yli ja virkaa FSDC edellisen pylvään ympäri*  toista*-* ja lopuksi yhdistä kerros piilosilmukalla.
3-10 krs:
Toista kerrosta kaksi yhteensä 8 kertaa . 
11 krs: Tämä kerros suoristaa reunan.  1 kjs, 1 FBSC  edellisen kerroksen silmukan ympäri . Sitten virkkaa aina pylväsryhmä seuraavasti *pp,ks, ps , ks, pp ja 1 FBDC pylvääseen* toista *-* kerros loppuun. Lopuksi yhdistä  piilosilmukalla. 

Myssyn "vartalo" on valmis

Hatun lieriosa:

1 krs: 1 kjs, FBSC edellisen kerroksen silmukkaan, 1 kjs. * 2p ,  2p samaan silmukkaan(lisäys) , 2p,  FBDC edellisen kerroksen silmukkaan *  toista *-*   kerros loppuun . (yht.98 s.)
2. krs:
1 kjs, FBSC edellisen kerroksen silmukkaan ,1 kjs. * 2p ,  2p samaan silmukkaan(lisäys) , 3p,  FBDC edellisen kerroksen silmukkaan *  toista *-*.  kerros loppuun . (yht.112 s,) 
3 krs: 1 kjs, FBSC edellisen kerroksen silmukkaan, * 3p ,  2p samaan silmukkaan(lisäys) , 3p,  FBDC edellisen kerroksen silmukkaan *  toista *-*.  kerros loppuun .(yht. 126 s)   
4 krs: 1 kjs, FBSC edellisen kerroksen silmukkaan, * 3p ,  2p samaan silmukkaan(lisäys) , 4p,  FBDC edellisen kerroksen silmukkaan *  toista *-*.  kerros loppuun .(yht. 140 s)
 5 krs: koko kerros kiinteitä silmukoita tai piilosilmukoita.


Lopuksi päättele langat, kastele hattu ja kuivaa se  tasaisella alustalla. 

Jos huomaatte virheitä tai jos on ongelmia ohjeen kanssa  niin laittakaa kommenttia. 

Mutta nyt jännäämään Idolsin Finaalia! :) Taso on kova eli tiedossa huikeita esityksiä!

Keväisin terveisin Seijasisko









lauantai 5. toukokuuta 2012

Virkattu ruusu


Virkkaa aloitusketjuksi 6 ketjusilmukkaa(kjs) ja sulje renkaaksi piilosilmukalla (ps).

1.krs. Virkkaa renkaaseen 8 kiinteää silmukkaa (ks) ja sulje krs ps:lla.

2.krs. Virkkaa 5 kjs,  ja  1 pylväs(p)  seuraavaan silmukkaan, *2kjs, 1 p, seuraavaan silmukkaan, toista *-* vielä 6 kertaa  - sulje krs. ps:lla 3.kjs:aan krs. alussa= 8 kjs kaarta. 


 Kuvassa 2.krs kesken.

3. krs. Siirry  ensimmäiseen kjs-kaareen ks:lla. Virkkaa samaan kaareen 4p ja 1 ks. Virkkaa kerroksen jokaiseen kaareen: 1 ks, 4 p ja 1 ks .


Kuvassa 3krs valmiina.

4. krs. Tee edellisen kerroksen terälehtien alle kjs-kaaret uusia terälehtiä varten seuraavasti: taita terälehteä eteenpäin ja tee ensimmäisten terälehtien välissä olevan pylvään ympäri 1ks , *4 kjs ja 1 ks seuraavan p:n ympäri* toista *-* kunnes kaaria on 8 .


Kuvassa  4.krs kesken ja kuva on siis kukan nurjalta puolelta.




 5. krs. Virkkaa jokaiseen kaareen 1 ks, 5 p ja 1 ks.(kuva)
Kuvassa 5.krs. meneillään.


Nyt on jo valmiina  tälläinen pikku kukka mutta jatketaanpa vielä.

6. krs. Virkkaa taas kaaret ruusun taakse seuraavia terälehtiä varten. Virkkaa 1 ks ensimmäisen ks:n ympäri. *5 kjs ja 1 ks seuraavien terälehtien väliin* toista  *--* kunnes kaaria on 8 ja sulje ps.lla 1 ks:aan.
7. Virkkaa jokaiseen kaareen  1/2-pylväs , 6 p ja  1/2 pylväs. Sulje krs. ps:lla 1 puolipylvääseen . 


Vedä lanka silmukan läpi ja kukka on valmis. Lankana kukassa on puuvillalanka.  Kukkamalliin käy monet langat mutta tietenkin langan paksuus vaikuttaa kukan kokoon.


Kukan voi kiinnittää  vaikka sytomyssyyn.

Jos on jotakin kysyttävää, niin laittakaa  kommenttia. 

Mukavia hetkiä käsitöiden parissa!


t. Seijasisko