aluset

aluset

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Oulun Kädentaitomessuilla

Messut on koluttu. Aikaisemmilta vuosilta olen oppinut, että sunnuntai-iltapäivä on paras ajakohta messuille, sillä silloin siellä ei enää ole tungosta ja saa rauhassa tutkia messupöytien antia.






Ensimmäisen ostoksen tein Aanmaan kojulla, jossa oli kivoja massasta tehtyjä kaulakoruja kympillä kolme kappaletta. Tuli ostettua  peräti kuusi erilaista korua. Osan pidän itse ja osan annan pieninä lahjoina ystäville.

   Messuilla on joka kerta myynnissä upeita käsityöläisten tekemiä tunikoita, takkeja yms. Jälleen kerran tyydyin vain ihastelemaan noita luomuksia..tuntuvat vain liian kalliilta omalle kukkarolle.



 Olen monta vuotta aikonut itse huovuttaa pannumyssyn.:) Mutta nyt ei sitä enää tarvitse aikoa, sillä ostin Filttiinan kojusta  kivan ja just oikean kokoisen pannumyssyn keittiöömme  hintaan 25 euroa.



MinDecon kojusta löytyi lisää somistetta omaan keittiöön:


 Kiva tiskiharja ja kaksi tiskirättiä.

 Samassa kojusta ostin nämä ihanat korvakorut: mustat ovat mulle ja punaiset tyttärelleni.:)



 Hetken aikaa seurasin sormivirkkaus työnäytöstä. Helppoa ja nopeaa ja lopputuloksena  ihan kivoja lämpimiä huiveja ja kaulureita talven viimoihin.


 Kippovalimo Böökin kojulla on aina niin mukava vierailla. Kuvassa trikoosta tehtyjä myssyjä, jotka sopivat mainiosti myös sytomyssyiksi. Otin  puheeksi, että etsin nuorille ja  nuorekkaille aikuisille sytomyssymalleja ja..




 ..niinpä sain mukaani  lankakerän myssyohjeineen ihan ilmaiseksi. Kiitos Tiina-Riitalle ja Irinalle!

Viimeisen tunnin vain kiertelin ja katselin ostamatta yhtään mitään. Muutamia juttuja jäi mieleen ja ehkä sopivalla hetkellä ne vielä toteutankin. Kuvia ei tullut otettua sen enempää, johtuen paljon siitä, että jotkut näytteilleasettajat eivät  tykkää, että kuvataan ja aina pitäisi olla lupaa kysymässä. Vajaan neljän tunnin messuiluin jälkeen ajelin kotiin.



 Olen ollutkin "leskenä" koko viikonlopun Roisto meni Helsinkiin lapsuudenystäväänsä tapaamaan ja haen hänet huomenaamulla lentokentältä.  Yksin ei ole tarvinnut koko viikonloppua olla, sillä ystäviä on käynyt kylästelemässä. Kauniita ruusujakin olen saanut peräti kaksi kimppua.:)

Nyt alan katsomaan "Tanssii Tähtien Kanssa"-ohjelmaa ja neulomaan siililapasta.

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!

Toivoo Seijasisko


9 kommenttia:

  1. Kiitos messukuulumisista! Mie ko en taaskaan päässy ihastehleen messujen antia :/

    VastaaPoista
  2. Messuilla on kiva vaikka vain kierrellä ja katsella. Samoja ihania tunikoita ja jakkuja katselin Seinäjoella pitkään.

    VastaaPoista
  3. Sullapas on ollut ihan "työntäyteinen" ja toimelias viikonvaihde mukavuudesta puhumattakaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiireitä on riittänyt ja hauskaaki on ollut.:)

      Poista
  4. Lahden messut ovat marraskuun alussa, mutta näyttää siltä, etten pääse käymään sielläkään.

    VastaaPoista
  5. Näyttää olleen kivat messut.Mukavia ostoksia olet tehnyt.

    VastaaPoista
  6. Ihania messutunnelmia! Kivoja kuvia ja lämpöisesti kerrottu.
    Voi, kun olisin saanut olla mukana :).

    VastaaPoista
  7. Kivoja ostoksia olet tehnyt messuilla. :) Minäkin noita tunikoita katselin ja ihailin, yksi kiva malli viehättikin kovasti, mutta en sitten kuitenkaan ostanut.

    VastaaPoista
  8. Ihania koruja olet ostanut.
    Kiitos noista messukuvista :)

    ps. täytteenä on kaikissa "leluissani" peitto ja tyyny vanua :)

    VastaaPoista